Jäkäläkäläläkäläläkytämäkkää...

Linnuntietä Tukikohdasta on Tuntsa-Vaatsimajoen risteykseen matkaa puolenkymmentä poronkusemaa. Jos porotuksilla olisi vapaa kulku minne tahansa, niin ne saattaisivat siirtää laidunpaikkansa esimerkiksi talveksi näihin maisemiin, jotka kuvissa näkyvät. Aita estää kuitenkin rajan yli pääsyn.

Ihmisellä on aikoja, jolloin ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Poroilla olisi aidan takana harmaata jäkälämattoa. Suomen puolella esimerkiksi Naruskalla ei tämmöistä "mattoa" ole mahdollista löytää. Tai on sitä poroaidan ja valtakunnanrajan välissä pikku kaistaleella, mutta ei muualla.

Ei tähän tilanteeseen porotutkijaa tai biologia liiemmin tarvita. Venäjän puolella jäkälälle ei ole syöjiä. Suomen puolella on. Täplä ja sen kaverit.

On se jäkälikkö niin komiaa, että varsinkaan kuivalla kelillä ei ilikiä mennä matolle hipsimään, koska seuraavat sata tai ainakin muutaman kymmenen vuotta jäljet ovat näkyvillä. Jäkälän ollessa märkää se kestää hyvin päälle astumisen. Se ponnahtaa takaisin kuin ilmapallo. Rintauspaikoissa märällä kelillä poronjäkälä on niin maan perusteellisen liukasta, ettei sen päälle ole jalalla asiaa.

Jouluajan koristeeksi ja poron ruokintaravinnoksi tätä tavaraa löytyy mäntyvaltaisilta Venäjän kankailta vaikka kuinka paljon. Neliökilometritolokulla. Mutta se on siellä. Aidan takana.

Kotiuduimme eilen illalla tänne Tukikohdan jäkälättömiin maisemiin. Laittelen peräkärryn purkuhommien lomassa ja pyykkikoneen ja kuivausrummun rallattaessa lisää kuvamateriaalia rajan takaa, kunhan rästihommilta kerkiän.

Tukikohasta parisängyn patjalla nukkumiseen totuttelemisiin tähän.