2012 Hillat hiljaa kypsymässä...

Hillatilanne on aukeilla soilla tämän näköisellä mallilla. Mummeli kipaisi eilen ehtoolla Varpuaavan avosuolla. Se oli hilloista suunnilleen tyhjä. Tien laidassa oli aurinkopaisteisessa paikassa kypsiä hilloja sen verran, että Ukan pikku kätöseen sopivat hyvin puolen tunnin kierroksen marjat. Muutapa poimittavaa Mummeli ei sitten ollut nähnytkään.

Ranuaa pidetään hillapitäjänä. Ainakin siellä pidetään joka vuosi hillamarkkinat, eikä se seutukunta varmaankaan huonointa hilla-aluetta Lapissa ole. Sieltä kuuluvat aina ja iankaikkisesti ensitiedot hillan sadosta ja ennen kaikkea hillan hinnasta, jonka markkinamiehet määräävät. Tämän aamun Lapin Raation juttu kertoi hillan ostohinnan sisään olleen aloituksessa 12 €uroa kilo, mutta sitten olivat suhdanteet pomppauttaneet jo hinnan lukemaan 15 €uroa kilolta. Siis sisäänostohinta. Kauppiashan tavan mukaan suorittaa tiettyjä kertolaskutoimenpiteitä myydessään hillaa eteenpäin. Hinnannousu on selkeä signaali ainakin aluksi siitä, että sato ei ole hääppöinen.

Ensitiedot viittaavat samaan suuntaan kuin täällä Naruskallakin. Ranualla kun pääsatoa poimitaan, niin siitä pitää mennä parisen viikkoa eteenpäin, niin poiminta alkaa Naruskan korkeudella. Tämä on vanha perussääntö, eli sata kilometriä matkaa, viikko aikaa. Ja se matka on pohjois-eteläsuuntaa.

Jos noiden hillan hinta-arvioiden jälkeen joku alkaa näkemään dollarinkuvia vilistelevän silmissään, niin kannattaa rauhoittua. Jos hillan sisäänostohinta hipoo viittätoista €uroa, niin se vääjäämättä tarkoittaa sitä, että hillaa on huonosti. Hillanostaja on nimittäin semmoinen hinnoittelija tässä maailmassa, että hillasta ei liikaa makseta koskaan. Hyvä sato tarkoittaa halpaa kilohintaa ja nollasato poimijalle korkeaa hintaa. Lakkariin ei kuitenkaan huonona vuonna täppiä kerry, jos hilla on hakusassa. Ja hyvänä vuonna ei vuorostaan pienellä kilomäärällä huipputiliä tehdä.

Markkinavoimat pyrkivät takaamaan sen, ettei ainakaan huonojalkainen köyhä voi kertarysäyksellä miljonääriksi tulla. Näin se menee.

Hilla on siitä ihmeellinen marja, että pienen lottovoiton saattaa joku jostain pikkualueelta löytää. Se vain on niin, että joskus muutama aari pelastuu kaikilta luonnon vitsauksilta. Sellaiseen paikkaan voi joku tänäkin vuonna löytää. Ne marjat saattaa kannattaa pitää visusti ominaan. Tai tehköön poimimillaan marjoilla itse kukanenkin, mitä haluaa. Monella ei tänä vuonna hillatilin kanssa kuitenkaan taida sijoitusvaikeuksia tulla, arvelee Ukka. Mutta vain arvelee.

Tukikohasta antennit ulukona tilannetiedottamisiin tähän. Nyt taas jaksaa, kun sai kourallisen hillaa naamaansa. Kulttuurimummelin kanssa puoliksi tietenkin...