maanantai 5. marraskuuta 2012

Ukan polttoainehintaennuste toteutumassa...

Jos en väärin muista, niin joku aika takaperin kirjoittelin dieselin hinnan kiipeävän kansainvälisillä markkinoilla bensan hinnan kanssa tasoihin. Ennustuksen pohjana on öljyntuottajamaa Venäjän hinnoittelupolitiikka. Nyt ennuste alkaa olla puikoissa, koska hinnat ovat jo samalla ruplalla. Ja oikeammin jo samalla ruplan kymmenyksellä.

Suomi tulee hinnoittelussa perässä varsinkin, kun tämä ikioma verolandiamme ei suurten johtajiemme päätöksillä ala kohdella dieselöljyä verotusmuutoksilla niin, että sen hinta pysyttelisi bensiinin hintaa alempana.


Hiukkasen on sellaista kutinaa Ukassa jossain päin, että dieselkäyttöisiä ajoneuvoja aletaan kohtsillään jakamaan Suomessa ilimatteeksi niitä haluaville, jos polttoaineen hinnan päälle täällä edelleen joutuu makselemaan ajoneuvon painoon sidottuja veroja.

Mummelin bensakäyttöisen Foresterin tankkiin Ukka päästähytti tänään kuutisenkymmentä litraa Venäjän Federaation huoltamon bensiiniä. Kymppi vielä kaupantekijäisiksi irtojerryyn, niin jovain sillä taas viikon huristelee sadan kilometrin päivittäistä työmatkaa. Lähelle puoleen hintaan Suomen hintoihin verraten.

Helppo muistaa tämän hetken hinta, kun viimeisimmässä EastOilin laskussa litrahinta oli tasan 1 €.

Tukikohasta huuli pyöreähkönä tähän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti