sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Mieluisan kahvimerkin ABC.

Tämä kirjoituksessa on mainostamisen luonnetta, joten älä lue eteenpäin, jos mainosten lukeminen on epämieluisaa.

Ukka on pienten huoltoasemien kannattaja. Ja sellaisten huoltoasemien kannattaja, joissa kahvi on mieluista. Tiettyyn kahvimerkkiin kun on totutettu jo housuunpaskantamisiästä lähtien, niin siihen on jäänyt koukkuun. Ja sen kahvin paahtimo on Paulig. Ja Pauligin paahtamista kahvimerkeistä joko Juhla-Mokka tai Presidentti.

Kuluneena kesänä jouduin puolivängällä piipahtamaan Kemijärven ABC -huoltamolla. Piti pestä pesurissa auto katsastukseen vietäessä, kuten tapanani on. Pesupaikkaan oli jonoa, jolloin aikani kuluksi ostin tietysti kahveet. Tuolla huoltamolla kahvi on iät ja ajat keitetty köyhän Juhlamokasta, eli jostain katriinasta. Huomasin kaffeautomaatilla, että sitähän sieltä ilmoitettiin kuppiin lirisevän. Ostin kuitenkin, kun kahvitutti.

Kassalla sanoin myyjätädille, että ryypiskelisin useamminkin kahvikupillisen näillä aakkosasemilla, jos täältä saisi kunnon kahveeta. Tätihän innostui heti kyselemään, että mikäs kaffe se Kullitetun Katriinan voittaa. Siihen sanoin tietty arvelemati, että Juhla-Mokkaa tai Resupenttiä sen olla pitää. Täti oli niin tomerana, että aikoi viedä asian eteenpäin asiakaspalautteena ylimpään aakkosketjun johtoon asti.

No älähän mitä. Mummelin kanssa tultiin taas viime perjantaina iltakahveen aikoihin Rovaniemeltä Kemijärven kautta kotio päin. Kun väsytti, niin Ukka käännäytti pirssin aakkosasemalle, ja eikun kaffeelle. Sitä pöydässä litkiessä Ukka jo ehti sanomaan Mummelille, että jopas maistuu. Kahveenpuutteessa näemmä menee Katriinatkin täydestä, niin kuin väärä raha.

Justiin, kun saatin kahveet vetäistyä lärviin, niin Novaraatio keskeytti lähetyksen baarissa. Ja sieltä alkoi mainos: Tervetulemas ABC-kahvilaan. Pysähdy ja nauti JUHLAMOKKAKAHVIT, niin paremmin jaksat ajella eteenpäin. Juhla-Mokkaa tarjoillaan Suomen KAIKILLA ABC-asemilla...

Seuraavaksi teen aakkoshuoltoasemille aloitteen, että painattavat kaikkien asemiensa baaripuolelle selväsanaiset näkyvät laput, joissa lukee:

Ukan pyynnöstä pyydämme kaikkia miespuolisia asiakkaita ruokailun ja kahvinjuonnin ajaksi riisumaan päähineen pois päästä, koska se on hyvien tapojen mukaista.

Jospa tämä lakkipäässäsyöntikielto leviäisi näin koko maahan, kun nyt näyttää levinneen kaikkialle semmoinen tauti, että äijät vetävät evästä lärveihinsä lakit syvällä päässään.



Tukikohasta aloitelaatikoihin vilkuilemisiin tähän.



2 kommenttia:

  1. Olenkin ihmetellyt, kun lomareissuilla on lähinnä öisin pysähdytty tankkaamaan kahvia ABC:lle ja kahvi on aina ollut niin kitkerää. Johan selvisi, että on ollut samaa myrkkyä kuin muinoin kesätöissä sai taukohuoneessa kotikylän kyläkaupassa Sokoksessa (nykyään S-market). Jatkossa maistuu sitten paremmalle - kiitos Ukan! :-)

    VastaaPoista
  2. Pieni vaiva ja kohtuullisen hyvä mieli. Toisaalta tunnen jo nyt huonoa omaatuntoa siitä, että Kulta-Katriina on monen ihmisen suosikkikahvi. Jos he vuorostaan marssivat nyt ulos aakkosasemilta, niin silloin Juhla-Mokka on karhunpalvelus S-organisaatiolle.

    Lääkkeeksi voisi tietenkin tarjota kumpaakin merkkiä, niin kaikilla olisi hyvä mieli. Ja Juhla-Mokan juojilla hyvä kahvinmaku suussa...

    Huomasin muuten heti jutun kirjoitettuani, että jotkut marssivat ulos täältä blogista. Kriittisiä ihmisiä opastan edelleen lukemaan blogini alkutekstin...töööt....töööt

    VastaaPoista