Kaamoksessa käyttämättömänä.

Kaamos on oikeasti lepoaikaa. Ukka kävi nojailemassa uutuuttaan kiiltelevään lumikolaansa tuossa pihalla. Vetelin siinä happea kiireettömästi kaikessa rauhassa ja yrittelin kuunnella vanhoilla korvillani, josko jostain päin kuuluisi jotain ääntä, joka häiritsisi hiljaisuutta. Ainut ääni korviin oli joelta kuuluva aivan vaimea veden kohina, jota sitäkään ei kuulisi, ellei tietäisi päätään kääntää sinne suuntaan, missä joki virtaa.

Kukaan ei ole lähipäivinä kiivennyt tikapuita pitkin taivaaseen. Eikä kukaan ole niin paljoa menettänyt hermojaan kaamoksessa, että olisi ihan hiljattain tarvinnut hermosauhuja nykäistä.

Lumikolaa en ostanut sillä mielin, että alkaisin syömään Linko-Jarkon leipää. Kola pitää kartanolla olla siltä varalta, jos pakkanen tänä talvena tänne Naruskalle löytää. Silloin Ukka kolailee halkovajan rautaluukun päälle metrin paksuudelta puhdasta lunta eristeeksi, ettei pakkanen sieltä kautta tule pirttiin. Kola on siihen tarkoituksen oikiasti suuruudenhulluutta, mutta sitä on tällä tontilla esiintynyt ennenkin.

Tukikohasta saunanlämpiämistä oottelemisiin tähän.