torstai 7. kesäkuuta 2012

Kala syö.

Eipä uskoisi, että näin kylmänkalsean kesän alun jälkeen voi kirjoittaa saaliskuvien kanssa myönteisen kalastustilannekatsauksen. Niin kuitenkin on. Tekstiviesteillä sinkoilee Ukalle väliaikatietoja sieltä ja täältä. Tuntsajoen Suomen puoleiselta osalta tuli yksi. Heikki Hoo oli napannut perholla kaksi komeaa harjusta ja yhden taimenen. Kuva on tuoreista saaliskaloista eiliseltä.



Kun kala on syönnillään jo Tuntsalla, niin miksipä ei olisi otillaan myös Naruskajoella, joka myös on laskenut vedenpintansa kesävesikorkeudelle. Kesävesikorkeudesta kielivät myös rentukat, jotka ovat aloittaneet kauniin kukintansa Naruskajoen rantavesissä. Kuutsikönkäässä näytti Mummun kameran takaa katsottuna eilen tältä.

      




Tulevana viikonloppuna Kasperi käynnistää kesäkalastuskautensa. Haavimiehenään arvatkaas kuka kummivenneessä kutvottaa...

3 kommenttia:

  1. Huomenta täältä Rysäkylästä
    Älkää nyt ihmeessä kalastako sitä Naruskajokea vaan tyhjäksi ,sillä olen tulossa taas siihen Iivarin talolle kahdeksi viikoksi ja tarkoitus olisi kalastella ja myös ssada ainakin 1 mitantäyttävä kala siitä joesta.
    Mennyvuosina ne mitantäyttävät ovat olleet harvassa ja nyt viimeistään pitäs semmonen peto saada.
    Näkemisiin
    ps.jätä joku lakkapaikka meille jemmaan,sovitaan hinnasta siellä.

    VastaaPoista
  2. Terve! Ei veikkonen sitä vapakalastaja tyhjentämään pysty. Hillasuotakin löytyy Naruskalta tuhansia semmoisia hehtaareja, joissa kenenkään pikkujalka ei piiperrä...

    Ukan marjapaikkaopastuksesta joutuu pulittamaan kiitoksen, ei muuta. Ja sitäkään ei tarvii tehdä, jos opastettu paikka ei mitään anna. Jokuhan saattoi ehtiä sinne ensin...

    VastaaPoista
  3. Terveiset täältä etelän ruuhkista!

    Kiitokset Ukka erittäin mielenkiintoisesta blogistasi. Tätä lukien Lapin kuume helpottuu talven aikana... no ei todellakaan. Neljän viikon päästä tullaan kalalle sinne kahdeksi viikoksi. Naruskan tukikohdan ohi on ajeltu useimman kerran, nyt täytyy poiketa kahveille ja lupien ostoon. Samalla kysellään viimeiset kalavinkit ja jos vaikka olisi muutamia ottiperhoja myyntiin asti?
    36 vuotta on tullut noita selkosia kalastettua, ensin isän perässä rämpien ja nyt veljenpojat on mukana samoissa touhuissa. Muutama kaverikin lähtee nyt mukaan tartuttamaan itseensä Lapin hulluuden, taudeista parhaimman.

    VastaaPoista