lauantai 4. heinäkuuta 2015

Ukan hillaennuste 2015.

Hillan kypsymisestä ja sadosta on kyselty keväästä lähtien monella suulla. Meikäläinen ei mikään luotettava ennusta hilla-asiassa voi olla, mutta on rapian kolmenkymmenen vuoden Sallassa asumisen ajalta jotain tarttunut hataraankin pääkuuttiin.

Löysin yhden blogilukijan suosiollisella avustuksella Kittilän hillankypsymistä sivuavalle sivustolle, missä on havainnollisesti grafiikalla selvitetty hillan kypsymistä laskemalla lämpösummaa, jonka hilla kypsyäkseen poimittavaksi marjaksi vaatii.

Tein saman tien oman epävirallisen laskelman Naruskan lämpösummasta oman sääasemani kuukausitilastojen perusteella. Kun Kittilässä mennään reaaliaikaisesti TÄSTÄ näkyvällä taulukolla, niin Naruskan lämpösumma kesäkuun 2015 loppuun mennessä on 195,1. Luvun kun sijoittaa tuohon Kittilän taulukkoon, niin huomaa meidän kairan olevan jäljessä Kittilää jonkun verran. Ja Kittilänkin tämän vuoden lämpösummakäppyrä on matalimmalla tasollaan, mitä taulukosta puoleltakymmeneltä vuodelta voi nähdä.

Tuo 195,1 saattaa olla sekin yläkanttiin, kun laskin kaikki toukokuun ja kesäkuun lämpötilat yli viiden asteen lukuun mukaan. Virallisemmissa laskennoissa vaaditaan ensin viisi päivää yhtäjaksoista yli viiden asteen keskilämpötilaa, jonka jälkeisiltä päiviltä vasta aletaan keräämään lämpösummalukua. Eli ensin on valhe, sitten emävalhe ja hännänhuippuna Ukan tilasto...

Tätä taulukkoa tutkailemalla saatetaan Taivassaloa myöten pystyä arvioimaan, milloin Naruskan hillasato kypsyy. Jo perstuntuma sanoo, että normaalia myöhemmin. Ja kun muistetaan, että täällä ei toistaiseksi hellepäivää ole kesältä kirjattu, eikä sellaista ole näköpiirissä pariin viikkoon eteenkään päin, niin marjasato ei täällä lähiaikoina rynni aikatauluaan todennäköisesti kiinni. Etelän helleaalto ei pyyhi täällä, vaan nytkin mennään puoliltapäivin lämpötilalukemassa 12 astetta.

Emme ole vielä kulkeneet jänkiä tarkastelemassa, mutta sekin tässä vielä tehdään, kunhan ehditään.

Mummeli kuvasi hillan tilaa tälle aamua, kun hän käväisi perinteisellä Kallelan huoltoreissulla vaihtopäivän tavan mukaan. Tienlaidan hillat ovat juuri kääntyneet supulle, joka on kukinnan jälkeinen vaihe. Nuo kuvassa näkyvät suput saattavat merkitä pölyttynyttä hillaa, mutta asia varmistuu vasta tuonnempana. Ja nämä kuvatut hillanvarvut ovat aurinkoisella paikalla, joten jossain varjoisammalla paikalla esimerkiksi korpipaikoilla hilla on parasta aikaa kukkimassa. Ja kukkii muutaman silminnäkijähavainnon mukaan vielä metsäsiemmillä avosoillakin ainakin mäntyjen katveessa.


Tukikohasta hilla-anturit ulkona tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti