maanantai 21. tammikuuta 2013

Porovoittoinen sivu.

Neljäsataa mitäänsanomatonta juttua on Ukka kirjoitellut tähän blogiin. Aiheet on sentään vaihdelleet sinne, tänne ja tuonnekin. Ykstoikkosta tuo tarjonta pääasiassa näyttää olleen, kun sitä olen muutamana päivänä kelannut ajassa taaksepäin. Lukemalla. Välillä tuntuu, että ei nuo ole selevällä päällä kirjotettuja. Näyttääkin olevan sama, onko hullu vai humalassa, tai kumpaakin.

Miltään sivulta ei kuitenkaan löydy yhtä montaa peräkkäistä porojuttua, kun näiltä viimeisen viikon ajalta olevista jutuista. Syykin on selevä: Ei viitti kirjoitella arvonlisäverolaskelmista ja kuittien laavaamisesta. Eikä Mummelin ompeluhommista ja peräluokan rättivaraston siivoomisesta. Net kun on pääasiassa olleet hommina. Lisänä vain poronhoitoa. Heinänhakua ja latojen ettimistä.

Kuvia ei tällä viikolla ole isommin ehtiny otteleen kukaan. Ja jos jostain on pikkukameralla kuvan Ukka näpännyt, niin kohteena on aina yksi ja sama. Porot. Ja muutama viikko kun menee, niin kohta ei puhuta muusta kuin poronpaskasta, jota ansiokkaasti alkaa kahden ruokittavan peräpäästä siunaantua koko pihakenturan alueelle.

Laitetaan tähän niitä porokuvia, kun niihin on vilimit tuhlattu.











Laitoin niitä tähän, niin uskotte Täplän olevan kesyä sorttia. Sen puuronsyöntiä ei haittaa, vaikka kameramies tukkisi iholle. Lähikuvia otin siksi, että tekeillä on sarvenkatkaisusuunnitelma. Pitää miettiä, mistä kohtaa sahataan. Ja milloin. Ja kuka sahaa.

Taustalla näkyvä Täplän morsmaikki ei vielä ole ihan niin rohkea kuin härkämme, mutta kesyyntymään päin on sekin.

Tukikohasta kuittisekamelskan välissä moottorisahaa huoltamisiin tähän.

3 kommenttia:

  1. Laita vaan porokuvia tulemaan, niitä on mukava katsella ja Täplä on niin komea herra ;)

    VastaaPoista
  2. Mitä niistä poronsarvista meinaat, puukonperiä vai jauhoa?

    VastaaPoista
  3. On kuuleppas niin ohvet nuo Täplän sarvet, eikä ole pikkukeklun tarvetta tällä hetkellä, joten jauheeksi aattelin. Tämmösen härkäporon sarvesta kun tekee jauhetta, nin sen kanssa on oltava varovainen. Sitä on käsiteltävä niinko ruutia tai latingissa olevaa pyssyä.

    Ittellä ei tällä hetkellä ole käyttövä, joten voin teettää Vasaralla muutaman poronsarviuutemassin, joissa ruute, eikun uute pysyy verskinä. Ainetta lähetetään huomiota herättämättä tai toimitetaan kuriiripostina toukokuulla, jos vastaanottaja malttaa oottaa...

    VastaaPoista