lauantai 26. tammikuuta 2013

Parin tunnin lenkki.

Harmaja ja sumuinen oli Naruskan pakkaspäivä tänään. Meinattiin ensin Mummelin kanssa, että ei lähettäiskään Tuntsalle, niinko eilissä päivänä hiukkasen suunniteltiin. Pakoteltiin sitten kuiten ittemme autoon, kun se oli tullu laitettua roikan nokkaan. Syy siis sekin.

Tuntsallahan ei talviaikaan normaalisti parissa tunnissa nuin vain pyörähellä. Mutta jo toisena talvena perätysten se on mahdollista.Tie on niin hemmetin hyvässä kunnossa, että oikeen ihmetyttää. Yks auto tuli siellä mettäperällä vastaan, kun meitin käännytyspaikka oli Saihoseljän päällä. Oltiin siihen mennessä saatu maisemaa jo silimät ja suut täyteen. Ja kamerat.

Nyt ei enää ole syynä, ettei jaksa hiihtää, tai ettei ole moottorikelekkaa. Tai ettei jaksa. Kun ei oikeesti tartte muuta kuin jaksaa autoon lihansa siirrellä, niin kummipyörät hoitelee loput. Ja joka luonnon näkemisestä tykkää, niin sitä tulee ikkunoista ja ovista.

Piisais siellä tätä herkkuva muillekin. Ja laitetaan varmemmaks vakkuuveks pirssinmallikin mukaan. Ja sinne pääsee oikeesti muullakin kuin nelivetosella.




















Täälon petipaikat pimiää varten valamiina. Valosana aikana ei kannatte sisätiloissa hautua.

Tukikohasta piteneviä päiviä oottelemisiin tähän.

3 kommenttia:

  1. No nyt on komeita maisemakuvia. Ei ne vielä kaikkia puita ole vieneet Tuntsalta. Onko sinne tie auki koko talven? Ollaan helmikuun alussa tulossa seuraavan kerran sinne pohjoiseen päin. Jos vaikka jatkaisi matkaa Kuusamosta ylöspäin.

    VastaaPoista
  2. Onhan siellä tosi hyvät tykkylumet. Varsinkin korkeimmat paikat ovat tosi hienossa talvikunnossa. Tie on ollut ja on tiettävästi auki koko talven. Ja tuommosessa kunnossa jos pysyy kuin tänään oli, niin siellä mahtuu tulemaan vaikka tukkiauton kanssa levikkeillä vastakkain.

    Ihan sieltä asti ei nyt näyttäny puutavaraa ajettavan, mutta tiettävästi jossain päin hakkaillaan, kun pitkä erämaatie auki pidellään.

    Loistava tilaisuus kameraretkille!

    VastaaPoista
  3. On teilla siellä komeita maisemia. Hyvät kuvat!

    VastaaPoista