sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Syrjäseutua siveltimellä...

Ukan talon yksi pieni yksityiskohta on päässyt vävypoika Sami Evinsalon maalaamana näytille Kemin taidemuseoon.  Kuvat teoksesta, sen esillä olosta ja taiteilijan itsensä kertoma teoksen sanoma ja syntytarina tässä kaikkien nähtäväksi.

Naruska.

Naruska Kemin taidemuseon salissa.



Naruska-teoksen poliittisen luonteen perustelu


Ensimmäinen kipinä Naruska-maalauksen ideaan oli puhtaasti siinä esiintyvän valokatkaisijan esteettisyys ihmeellisessä verhojen takaa suodattuvassa valossa.

Lopullinen sytyke maalauksen toteuttamiseen kuitenkin syntyi usein syrjäseutujen tyhjentymistä kuvaavan ”viimeinen sammuttaa valot” 
lausahduksen kautta. Tällä huumorilla kyllästetyllä lauseella on kuitenkin vakavampi puolensa, joka näkyy varsinkin Itä-Lapin reuna- alueilla, joita pienten kylien vanheneva väestö asuttaa. Nuori väestö on muuttanut pois, uusia asukkaita ei tule, ja kaikki jokapäiväisen elämän rakenteet -koulut, kaupat, terveyspalvelut- on aikoja sitten purettu pois.

Alueen ehkä ainoa toivo on sen vertaansa vailla oleva erämaaluonto ja siihen liitettynä matkailuelinkeino. Ongelma matkailun suhteen on, miten säilyttää luonnon koskemattomuus, sen suurin status, ja samalla tarjota suurelle määrälle ihmisiä matkailupalveluja ja -rakenteita. 
Ratkaisujen täytyy olla toisenlaisia kuin esimerkiksi Länsi-Lapin matkailukeskuksiin luodut pikkukaupungit.

Myös kaivosteollisuus on kiinnostunut Itä-Lapin alueesta. Sen toiminta toisi varmaan alueelle mukanaan uusia asukkaita, mutta esimerkiksi matkailu- ja kaivostoiminnan sovittaminen samoille erämaa- alueille on mahdoton yhtälö.

Naruska-maalaus ei julista. Se tuo esiin sen pysähtyneisyyden, luovuttamisen ja hiljaisuuden kuvan, joka on jäänyt kaikesta jäljelle. Sen poliittisuus on passiivista, toteavaa ja se sisältää pienen toiveen siitä, että tämä kolkka Suomea heräisi jonakin päivänä taas eloon ja joku voisi sytyttää taas valot.

                                                                                                                Sami Evinsalo

2 kommenttia: