keskiviikko 22. elokuuta 2012

Metsäkanalintuarvio 2012.

Ukalla on Sallassa muutama uskottu mies, joiden sanaan voi missä tahansa asiassa luottaa. Lähinnä nämä luottomieheni ovat rajojemme joko entisiä tai nykyisiä vartijoita, joilla on näkemystä metsästysasioissa. Niinpä voin luottaa siihenkin arvioon, että metsäkanalintukannat ottavat tämän kolean kesän jäljiltä takapakkia. Mitä ei kukaan tietenkään ole toivonut, vaan juurikin päinvastoin.

Luonnon olosuhteet vain eivät ole natsanneet tänä kesänä kohdalleen ja lintukannat on todettu sen mukaisiksi. Lintupoikueet ovat pieniä poikasmääriltään tai joissain tapauksissa poikueita ei raavailla linnuilla ole olemassakaan. Pääsyinä voitaneen pitää myyräkantojen totaalista romahtamista, josta syystä runsaslukuisilla pienpedoilla ja petolinnuilla on henkensä pitimiksi pitänyt napsia evääkseen metsäkanalintujen poikasia. Poikasten tuhoksi ovat varmaankin koituneet myös ne hankalaan aikaan sattuneet kylmät sääjaksot, jotka varmaankin ovat nitistäneet linnunpoikasia, jos ne ovat välttyneet toisten ravinnoksi joutumiselta.

Riistakolmiolaskennoista tihkuneet tiedot viittaavat juuri edellä kerrottuihin havaintoihin. Poikasia on ollut vähän, jos niitä yleensä on ollut ollenkaan. Hyvinä lisääntymiskesinä lintupoikueita näkee kuka tahansa kulkija esimerkiksi autolla liikkuessaan, kun hiukkasen haravoi silmillään muutakin kuin keskiviivaa. Tämän sulan aikana eivät lintupoikueet ole tienylityksillään juurikaan kulkijoita ilahduttaneet. Näin se vain on.

Normikesänä marjamiehet tekevät lintuhavaintoja. Se on tänä kesänä vähempänä, koska marjasatokin oli näillä selkosilla niin huono, että enemmistö marjamiehistä on ollut Kauko-Idän miehiä. Ja heitä on kiinnostanut enempi mustikkasato kuin linnut. Eikäpä heitä lintuhavainnoitsijoiksi ole ehken opetettukaan, hyvä että saavat huonosta marjasadosta edes jotain taskun pohjalle.

Tätä kirjoitettaessa en tiedä, pysyykö metsäkanalintujen pyyntiaika normaalina täysiaikaisena. Esitietojen perusteella jos maallikkoarvion tähän kohtaan heittäisi, ja heitänkin, niin lyhentäisin pyyntiaikaa alkupäästä ainakin malliksi. Tämä siksi, että kesä ja kaikki kasvu on laahannut kahdesta kolmeen viikkoon normiaikataulusta perässä, joten vähien linnunpoikien kasvukin on oletettavasti myöhässä. Ja toinen syy tietenkin on edellä kerrottu poikaskato, josta syystä ammuttavaa on edellisvuosia vähemmän.

Metsästäjät ovat taas kerran paljon vartijoina. Lintuja on varmaankin ammuttavaksi asti, mutta niitä ei kannata ampua nyt yhettömiin, vaan metsästystä on harrastettava harkiten. Ne, jotka ovat linnunpyyntilupia onnistuneet hankkimaan, voivat valmistautua huonompaan lintusyksyyn, mitä vielä keväällä ja kevätkesästä toivottiin. Kannattaa muistaa, että saalis ei ole tärkein, vaan voi keskittyä muihin metsästysreissun iloa tuottaviin asioihin, joita Ukan ei tässä varmaankaan tarvitse luettelemaan alkaa.

Lopetan arvioni Kasperin nappaamaan heittolaukaukseen. Laukaus on heitetty ei paukkuraudalla lainkaan, vaan päivänä muutamana kameralla. Laukaus on osunut kohtuullisen hyvin pyyhyn, jonka Ukka toivoo olevan elävien kirjoissa vielä tämän syksyn metsästysajan jälkeenkin.



Tukikohasta malttivalttitoivotuksin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti