sunnuntai 26. elokuuta 2012

Järvet jäätyy, venekalusto halapuu.

Sukset kannattaa ostaa Juhannuksena ja veneet järvien jäätyessä. Ei se ihan aina paikkaansa pidä, mutta vähään käyttöön tarkoitettua käytettyä kalustoa on kaupan halvimmillaan silloin, kun tavara muuttuu jollekin tarpeettomaksi.

Kumivenekalusto on esimerkki sen hintaluokan vehkeistä, joita ei muutaman päivän käyttötarkoituksia varten kannata, eikä pysty köyhä uusia ostamaan. Ja hyvin pidetty kumivene jos se on ehjä, ei käyttöominaisuuksiltaan juurikaan uutta häpeä. Ikuista ei tässä maailmassa enää ole pitkään aikaan ollut, mutta muutaman vuoden tähtäimellä voi tämmöisen laitteen ostaa. Eikäpä tuossa alle tonnin sijoituksella korkealta putoa, vaikka erehtyisikin.

Muoniolainen lakkasi venettä tarvitsemasta. Naruskalla sille on käyttöä. Ja perämoottorille myös, joskin tämmöinen parikymmenheppainen on kokonsa puolesta äärirajoilla. Vuan eihän tuota koskaan voi tiedellä, milloin sitä haluaa vesisuksille venheen perään nousta. Ennen uutena ollessa piti semmoistakin tuolla synnyiseuduilla järvellä kokeilla.

Pohjalevyjen kevyellä kunnostamisella ja perämoottorin talvihuollolla tällä yhistelmässä saattaa jokivesillä päästellä mutkasta jokkee näkymättömiin. Ja huonolla kalansyönnillä vedellä Mummelia vesisuksien päällä, kuten entivanhaan. Nelisenkymmentä vuotta sitten.




Tukikohasta tulevaa kesää oottelemisiin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti