Alla venäläisen kuun A.E.Järvisen maisemissa.

Tukikohta on ollut vaiti kolmisen vuorokautta. Pitihän se toistamiseen tämän kesän aikana käydä kokemassa Tuntsajoki. Tällä kertaa ei kiinteässä leirissä kesäkuisen reissun tapaan, vaan vesikalustolla Tuntsaa Piripravalta Alakurtille. Nelisenkymmentä kilometriä Tuntsaa ylhäältä alas. Päinvastaiseen suuntaan kuin A.E. Järvinen Arviitin kanssa aikanaan.

Meillä oli helpompaa. Samat kosket, jotka Arviiti toi Järvisen kanssa puuvenettä sauvomalla ylös, me matkustimme solistiseitsikolla kolmen veneen kanssa herraskaisesti perämoottorit melojen lisäksi apuna.

Seurue oli liikuttavan yksimielinen siitä, että voimia ja aikaa vievää touhua on ollut sauvomalla kiipeäminen Kurtilta Sorsajoen seutuville. Ukkapa ei nyt Viimeinen kesä -nimisestä kirjasta aivan tarkkaan muista, kuinka pitkän ajan sauvomisreissu kesti, mutta viikkoja siihen kuitenkin kaikkineen on tietenkin aikaa kulutettu. Täytyy kerrata asiaa lukuhetkellä syksyn pimeinä iltoina, kunhan saadaan tämä kesä lusittua alta pois.

Vietimme erinomaisen aurinkoisissa ja kesän lämpimimmissä oloissa elokuiset kolme vuorokautta. Reissu päättyi Alakurtilla rajuun sadekuuroon ukkosen säestyksellä. Sitä ennen oli kuitenkin viimeisen kalareisuun jälkeen ehditty lastaamaan vesikalusto autoihin.

Vilkuilkaa kuvia Tuntsasta, siitä tarunhohtoisesta, kuten syystäkin usein mainitaan.

Tukikohasta seuraavaa kesää suunnittelemisiin tähän. Tuntsalla.