lauantai 25. elokuuta 2012

Karhu kartanolla.

Seuraavana on Ukka tietenkin syytteessä otsikon harhaanjohtavuudesta. Mutta minkäs sille voi, jos karhu on kartanolla. Karhu se mulle on, vaikkakin tiekarhu. Luulin nimittäin, että Suomesta on kaikki tiekarhut rahdattu Viroon sen jälkeen, kun tämä Destia Suomeen perustettiin. Ihmeiden aika ei kuitenkaan ole vielä ohi, koska ainakin yksi tiekarhu vielä Suomeen jäi.

Harvinaista herkkua on tienkorjaaminen nykyään. Vielä harvinaisempaa on, että tietä höylätään vanhalla kunnon kalustolla, jolla tietä saadaan muokattua pintaa syvemmältä. Nämä nykyajan simmakit sun muut kevythöylät ovat höpöhöpökoneita karhuun verrattuna.

Destian tientekijät tulevat ensi viikon jälkeen asuneeksi meillä kolmisen viikkoa. Koneita on tullut ja mennyt Tukikohdan pihapiirissä eeskahtaalle. Yöt ja viikonloput ne seisoskelevat levossa, mutta päivät ne jyräävät Naruskantietä sinne, tänne ja tuonne. Ja sora liikkuu. Ja sitä kippaantuu tielle satoja ja taas satoja tonneja. Ja kun tie ennen uuden murskeen kippaamista pohjataan karhulla, niin jovain.



Täällä saa nyt tieremontin aikana liikuskella kieli keskellä suuta. Irtosoraa on reippaanlaisesti. Ja sitten on muutama semmoinen tukkirekka, jonka kuljettajien pitäisi olla ammattimiehiä, vaan kun eivät näytä kaikki olevan. Muutamalla on päässä räntää niin, että he eivät näytä huomioivan tieolosuhteita ja tiellä tiuhaan liikkuvia tietyökoneita, vaan päästelevät ylikuormillaan kenestäkään mitään piittaamatta. Mummelikin on muutaman kerran ollut huutavassa hukassa tukkirekkojen kanssa. Samoin ovat muutamat tukkimiehet aiheutelleet harmaita hivuksia Destian sorakuljettajille, kun he joutuvat kipit ylhäällä keskitietä pitkin kuormia purkaessaan ajamaan.  Toivottavasti tieurakasta selvitään ilman raskaan kaluston kaatumisia. Ja toivottavasti tukkirekkojen kuskit hieman keventävät kaasujalkaansa ja kuormiaankin.



Tukikohtaan asti on tie ojankaivuineen jo vähintään puolivalmis. Naruskajoen puoleinen oja kun vielä kaivurilla siivotaan, niin sitten on peruskunnostus tehty. Ja tienkäyttäjät varmuudella kiittävät tätä isoa urakkaa, jonka korpitie kohdalleen nyt saa. Jopa tällä viikolla paikallisessa sanomalehdessä Naruskajärveltä joku mökkiläislukija kirjoitti kirpeän kirjeen. Se oli varmaankin kirjoitettu ennen tämän urakoinnin alkamista. Puoleen matkaan Naruskajärveä tie tulee nyt joka tapauksessa hyvään kuntoon. Ehkä loppuosa laitetaan sitten korjaukseen joskus tuonnempana.

Tukikohdan tontti kun rajoittuu sopivasti maantiehen, niin Ukka välttyi lapiolla korjaamasta epäsiisteiksi päässeitä ojia. Hyvä niin.

Tukikohasta kevyitä kaasujalkoja soralla toivottelemisiin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti