Samaa somaa perinnettä näytää harrastettavan sekä kulkevien asiakkaidemme keskuudessa, että muidenkin kulukijoiden joukossa. Eikä oman suvun jatkajillekaan asia ole outo.
Asia selekiytyy kolomella tai usijammalla esimerkillä:
Kurapyörämiehet Jojensuun suunnilta jättivät Ukan kartanolle iskemättömän kurapyörän takapyörän. Siis sen kummiosan, eli varakummin. Semmosta Ukalla ei entuuvestaan ollukkaan sitä tarttevalle antaa, mutta nyt on. Siitäpä nurkanpäästä hakkee, joka tarttee. Tai jos kauemmas tarttee, niin soittaa Ukalle, niin Ukka tuopi. Ei tartte vanteella rällätä.
Tuossa Ukan postilaatikon lähitienoolla on puuta vasten tienvierustalla pystyssä pölykapseli. Se on varmaankin jonkun Volovosta puonnu sillon, kun Naruskantietä ei vielä oltu tältä kohtaa korjattu. Tämmöinenkin on ikiaikanen tapa, eli selekeesti tielle vyöryny tavara nostetaan näkösille. Kyllä se siitä oikeelle omistajalle löytää.
Ukan peräkärrykuormasta putos kesällä lapio. Ei se muuton olis puonnu, mutta perälauta oli jääny kuomukärristä laittamatta kiini, jollon lapio läks. Ja harava kanssa. Lapio löyty heti uusintakierroksella kilometrin päästä. Se oli nostettu pylyvästä vasten pystyyn. Haravaa ei ole löytyny vieläkään, mutta sekin löytyy vielä.
Ivalojokivarresta saattaa joku löytää ittelleen kahluukengät, jos sattuu tartteen mennä vaikka joen yli kahlaamaan. Kasperi jätti sinne joutavat patiinit. Ukka kun näki nuo kuvat, niin tuli vaan mieleen, että joku kulukija ottaa huomaammattaan tirsat rantakoivun alla, niin säikähtää jonkun hirttäneen ittensä koivuun. Siellon kuiten onneks pelekät kengät, ei ukkoo.
Tukikohasta tavarantarttijoita oottelemisiin tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti