Kylähullu pystyssä.

Sitäpä en tiijä, onko tässä järkee vai ei vajaakuntosena hyökätä lapion kanssa kaivamaan umpihangesta kolomekkymmentä heinäseivästä. Oli kuiten niin hemmetin hieno päivä, ettei maltti pitäny sängyssä loikoilla, vaikka vieteristä puuttuu selekeesti vielä vetova.

Viikonloppuna oli kyllä niin huonossa hapessa, että eipä tehny ulos mieli. Raatiosta kuulin männä viikon lopula, että joku oli potenu lunssia kommeet kaheksan viikkoo. Semmosta en ittelleni, enkä pahimmalle vihulaisellekkaan toivo. Sepä näkkee, ken ellää.

Onneks ei ollu pomoa noissa seiväshommissa. Sai tehä omaan puuhastelutahtiin, kuten nykysin aina. Tuli net sieltä kaivettua ja peräkärryllä kotiokkin tuotua. Elukat katteli pitkään, että mitähän se nyt. Olisittepa kuullu, miten tintit ja urpiaiset tirhenteli ja melekeen päälle kävi, kun kesken niitten iltapäiväevväänsyönnin purkasin vanahat lintulauvat talipalloneen pois takapihalta. Ja tilalle seivässeinää.

Meinottelin, että teen iltaan mennessä valamiiks, mutta isketti semmoset viluvvärreet parinkympin pakkasessa, että kattoin viisaimmaks tulla sisälle kuolemaan. Nakkiniput oli niin kohvassa, että ei soppalusikka meinannu kyntysisä pysyvä.

Keskenerästä hommaa ei pitäs hullulle, eikä herralle näyttää, mutta Mummeli tieten sallaa kuvas seinäsavottaa köökin akkunan kautti. Jos joku ihimettelee, mikä aukko tuohon heinäseivässeinään on tulosa, nivvoin paljastaa, että Mummeli aiko teettää tai tehä siihen akkunan. Saattaa saaha tehä.

Porotuksetkin oli selekeesti sitä mieltä, että kaheli mikä kaheli. Täytyy pistää sauna kuumaks ja koittaa saaha itteesä sulaks. Vaikken niin jäisen näkönen ollukkaan, kun Ukkeli tuolla maantien laijasa.

Tukikohasta aamuvirettä oottelemisiin tähän.