Vajavan vuorokauden verran sitä pinnisteltiin Rovaniemellä. Tulostakin tuli ja kunnolla, eli poikalapsella painoa komiat 4300 grammaa ja rapiat kuulemma vielä päälle.
Tukikohta on ollut koko synnytyksen monet tunnit ajan hermolla. Koko perhe voi tähän tietoon hyvin.
Tukikohasta ONNITTELEMISIIN tähän!
Näinpä yllättäen Kasperin ja -Mummelin Ostoskeskus Rinteenkulmassa Rovaniemellä perjantaina, joten saatoin onnitella heitä ihan henkilökohtaisesti, mutta Onnea Muulle Suvulle "Ukkauden, Tätiyden jne johdosta ja vihjeeksi seuraava juttu, kun kerran Tukikohdassa, on hienot reteot vinyli/kasettisoittimineen, päivineen: Ajatellen myös Pienokaisen monipuoliseen lastenmusaan tutustumista tulevien vuosien varrella, on hyvä alku, mennä osoitteeseen www.lastenomaradio.fi vaikkapa laittamalla se muutoin vain soimaan taustalle, sillä kanavalla, soi myös paljon musaa sellaisilta, harvinaisilta, jopa 80-luvulla tehdyiltä levyiltä, joita ei ole edes julkaistu mihinkään Digi-muotoon, eli ei käytännössä tahdo saada juuri mistään, mutta toisaalta, sellaisia, niin vinylejä, kuin kasettejakin, löytyy hyvin ihan täältä Rovaniemen Kaupunginkirjastosta, joten sinne vain lainaamaan, sillä asenteensa on, että kyllä säilytetään, niin kauan, kuin vain ovat kunnossa, niin voipahan kuulla, miten Miljoona pientä muurahaista rakentaa pesää, miten haitari syntyi, ainakin Hassun Haitarimiehen, eli Harri Saksalan mukaan, millaiset, olivat Irwin-Vainaan ja -Lapsiryhmän tulkitsemat Lastenkutsut, miten se Sininen soittorasia soi, kun sitä pyöritti jne, eli kuunneltiinko Teillä paljon lastenmusa, kun Lapset olivat pieniä, vai luettiinko Teillä enemmän satuja ja/tai katsottiin telkkaria? Pojalla, on ainakin taastusti hyvää ruokaa tiedossa, kun Ukka ja -Mummeli, sitä valmistaa ja näkee, miten ne polttopuut, syntyvät halkomakoneella ja paljon muutakin, joten Tukikohta, on varmasti hänelle mieluisa ja -opettavainen ympäristö.
VastaaPoistaKiitos Matti hyvästä vinkistä! Laitama ration soimaan. T.Raisa
VastaaPoista