torstai 21. heinäkuuta 2016

Jovain, mitat täyttävä meni katiskaan...

Olipa pitkästä aikaa hyvä aamu. Istuskelin köökisä aamukahveella, nin huomasin ison kalan teikkailevan ihallähellä katiskannieluva. Ja samontein se kipas katiskanperile ja pani maate.

Hörppäsin kahveekupilloppuun ja lähin kiertään katiskale talova ympäri. Sielä se saalis olleili kaikesa rauhasa, ei muutako maha kuulu kurniva ja se tuhis hissuksii. Piti hiippailla loppumatka ja sitte kolome pitkää loikkaa ja katiskannieluun käsiks. Nielu kiini, ja saalis saatiin siis.

Väittiväpporomiehet ehtoola, että tämolis ollu se sama karipu, jonka hyö meitin ulukomaila ollesa saivakkiinne, jase toimitettii sillon Tuntsalle. Seittemänkymmenen kilometrimpäähä.

On sillä kepsit kunosa ja hyväjalakanenki on. Sammaan paikkaa tuli makkoilemmaan, eli harossi paikka. Kolomisevviikkoo se vie.  Ja vei.

Sehän alakaa jo pitämää Ukkaa isäntännään. Varsinki ko vein sile ämpärillise vesiossuuskunnavvettä ja keklulla riipasin muutaman tuoreempajunoksan sille syötäväks. Emmuuten olis tienny sempajun olevansillee herkkuva, mutta täsä pänämuutamana se veteli niitä turpaasa tuosta seinustalta kylymijökonheen vierestä, jotemmaukasta piti olla.


Nysseon taas matkala jonnekki. Keula ilimeisesti menosuuntaampäin. Tuo kuva taitaa olla semperäpäästä. Sieltä paistijen vierestä. Poromiesporukka sejjärjesti nielunkautti suoraa hiaseen. Ja eikun menoks.

Tukikohasta rehtosennielu pyyntiasenosa taas oottelemisiin tähä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti