maanantai 12. maaliskuuta 2012

Puikula potuista paras. Nyt sitä saa...

Ukka on ostanut Tukikohdan perunat jo valovuosien ajan Salmivaaran kylästä Sallasta. Siellä Pohtilan tilalla jo toisessa polvessa viljellään Lapin puikulaa, joka on perunoiden kuningas. Salmivaaran rinnepellot ovat maalajiltaan ja sijainniltaan tälle herkkuperunalle otollisimmat mahdolliset.

Näin keväällä Ukka perinteisesti hieman kyselee puikulan saatavuutta kesään mentäessä. Monesti nimittäin käy niin, että Pohtilan perunavarasto tyhjenee hyvän menekin vuoksi niin, että toukokuulla perunalaarista myydään eioota.

Tämä 2012 kevät on Pohtilan perunavarastolla poikkeus. Tänään isännän vastaus puikulan riittävyydestä keväälle oli sellainen, että laareissa on viime kesän ennätyssadon myötä vielä reippaasti myytävää. Ukka sai luvan levittää blogin lukijoiden kautta maailmalle tiedon, että valikoitua puikulaa saa nyt 25 kilon säkkiin pakattuna kilohintaan 1 €uro/kilo. Se on valmiiksi tingitty ja lapsellisen alhainen hinta tästä laatuperunasta. Pohtilan perunatilan kellariolosuhteet ovat puikulan säilyvyydelle optimaaliset, joten perunan laatu on taattu.

Ukkakin hakee näitä säkin-parin kertaostoksena, koska perunatilan kellarissa on paras paikka pitkäaikaiselle säilytykselle. Kotoahan säkki puikulaa häviää normaalihuushollissa rapiassa kuukaudessa. Kun makuun pääsee tottumaan, niin sukkelamminkin.



Puikula on monikäyttöinen pottu. Meillä sitä käytetään omana perusperunana kaikessa ruuanlaitossa. Se on nopeasti keitettävä lajike tuppipottuna, eli kuorineen. Vene- tai kajakkiperunoina puikulan voi lohkoa kuorineen pitkittäin ja paistaa uunissa vaikkapa voilla kevyesti voideltuna. Kuorittuna puikulasta saa maailman parhaan pottuvoin, eli muusin.

Keittoon puikula sopii myös, joskin sitä ei kestä keittää tuntitolkulla, vaan lohotut potut laitetaan soppaan yleensä parikymmentä minuuttia ennen syöntiä.

Nytpä kannattaa soittaa Pohtilan tilalle numeroon  040-566 4581. Sieltä puikulaa voi lähetyttää vaikkapa Matkahuollon kautta, jos ei satu olemaan Sallan suunnille muuta asiaa.

Laittakaapa sanaa kiertämään. Puikula on hintansa väärti, kuten sanassa sanotaan. Huono ominaisuus puikulassa on vain se, että siihen tulee pysyvä riippuvuus...

Tukikohasta taas huomenna puikulamuusipottujen keittelemisiin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti