Ei pelkällä konevoimalla...

Moottorikelkka on moottorikelkka, potkukelkka on lällärikelkka. Konevoima on päivän sana, tukikohdassakin. Keväiset hanget ovat valkoisimillaan, paksuimmillaan ja myös pehmoisimmillaan. Hangen kantokyky on rajallinen. Mutta mitäpä ei eno olisi valmis tekemään, että sisarenpoika Loimu saisi hiihtoloman kunniaksi pienet moottorikelkkakyydit.

Loimu odotteli pihamaalla asianmukaiset kelkkailuvarusteet päälle tällättynä, mutta enoapa ei kuulunut. Eihän enolla ollut meininki kuin ajaa pieni ajelulenkki valmiiksi talon ympäri niin että lapsosia saa ajattaa kevätpäivän ratoksi.

Kelkkailu näytti pienessä mittakaavassaan kuitenkin, että ilman pikkulapiota ei kelkkailemaan kannata lähteä. Ei kaus, eikä lähelle. Eno oli vaipunut tukikohdan takapihalle kelkallaan sen verran, että kymmenen minuutin kaivuuoperaatio oli edessä. Kelkalle on sen jäätyä kiinni kaivettava pohjia myöten väylää niin, että sillä pääsee pitävällä pohjalla peruuttamaan ja saamaan vauhtia sen verran, että taas päästään hankikannon päälle. Kuvasarja osoittaa nämä riemut. Kaivamisen lisäksi on viisasta poljettaa kelkan etupuolelle 10-15 metriä jälkeä, että kelkka saadaan vauhtiin. Homma onnistui, konttaukset konttailtiin ja pusero saatiin kevyeen kenttähikeen.

Saatiinhan se kelkkaus viimeinkin irtoamaan ja rata saatiin valmiiksi. Ja eikun Loimu mielipuuhaansa. Tuskin sitä ilmeestä näkee, että homma taisi olla mieluisaa....

Tukikohasta teräshankikelien odottelemisiin tähän.