Hyvin suunniteltu on ainaskin puoliksi tehty. Tukikohdan vakiokävijä Lintu-Pentti on jo muutaman vuoden ajan suunnitellut joskus ampuvansa Naruskan kairasta metsäkanalinnun. Kaverit etelässä eivät kuulemma ole Penttiin uskoneet, mutta Pentti on aina uskonut itseensä. Ja Penttiin on uskottu Tukikohdassa kuin vuoreen.
Tänä aamuna se aamun hämärissä sitten tapahtui: Pentti oli piiloutunut teeripassiin. Sade ei lymyilevää metsästäjää haitannut. Tunti liikkumattomana maastoverkon alla. Hikikarpalot eivät silmiä kirvelleet, mutta syksyinen sade pieksi miestä kuin vierasta sikaa. Kylmät sadepisarat valuivat yksitellen ahavoituneita kasvoja pitkin.
Sitten suhahti. Tekriä! Yksi istui kiväärinkantaman etäisyydelle. Mutta risukkoa oli ampujan ja teeren välissä. Uskaltaisko siirtyä vähän? Ei uskalla, pitää malttaa...Sitten teeri teki virheen. Se siirrähti oksalla puoli metriä parempaan ruokailupaikkaan. Tekri ristikolle! Ei, taas se liikahti! Ite en liiku! Nyt tuli taas hollille. Kylmän viileä rauhallinen veto liipaisimesta ja PAM! Vai PUM! Eikun PAM!
Teeren elämä oli päätetty päättyväksi näin. Se putosi puun alle ruohikkoon. Muut teeret saivat Pentiltä luvan jatkaa eloaan. Ja lisääntyä. Tämän paikka on Tukikohdan orressa, mistä se siirtyy pakasteeseen odottamaan talven herkkuhetkeä. Suamamies on syntynyt!
Linnuttomasta Pentistä tuli viimein Lintu-Pentti! Hyvän laukauksen ampui, ei siinä mitään. Onnea hienosta linnusta Pentille, Lintu-Pentille!
VastaaPoistaKalle