Kaamosmasennuksen torjuntataistelu.

Tukikohdat liittyvät tunnetusti taistelutoimintaan. Niin nytkin. Radio on taas aloittanut vouhotuksen, jossa kuulijoille vannotaan kaamosmasennuksen nimeen. Itketään ja voihkitaan ja kerrotaan mitä erikoisimmista menetelmistä, millä tätä syksyn vaanivaa peikkoa voidaan torjua. Parhaasta päästä uusia konsteja on, että työnnetään airamin lamppu korvanreikään. Sitten pannaan valot päälle.

Joku saa syyn aloittaa ryyppäämisen. Ryyppäämisellehän löytyy aina hyvä syy. Niin viinan kuin vedenkin ryyppäämiselle. Minäkin kokeilin ryyppäämistä. Vetaisin aamupalaksi ohrapirtelön. Jovain oli joku jättäny perunakellariin puikulasäkin taakse kolome päkilistä olutta. Siihen se sormi vanhasta tottumuksesta vahingossa lipsahti avausrenkaaseen ja kohta jo solisi huurteinen ölkki pitkään juomalasiin. Aamukymmeneltä, vaikka entisessä elämässä oli puolenpäivän sääntö. Säännöt on tehty näimmä rikottaviksi. Ölkkiä ei saa juoda suoraan tölkistä, eikä myöskään pullosta. Sen verran on oppi päähän tarrtunu, kun Äitevainaja kielsi jo pikkupojasta asti suoraan pullonsuusta tai tölkistä juomasta.

Tietenkin Mummu taas narautti Ukan kameransa kanssa. Ja eikun potretti. Evidenssiä.

Sitten Ukka kaljanjuonnin lomassa alkoi leipomaan. Leipominen ei ole ominta hommaani, mutta mitäpä sitä ei kaamosmasennuksissaan aikansa kuluksi tekisi. Ja kun oltiin jo ohrapirtelö naukkailtu, niin seuraavaksi oli luontevaa tarttua rukihista tehtyyn jauhoon. Ohjeessa luki vehnäjauho, mutta miehekkäämmältä tuntui ruisjauho. Rookijauho, niinku me Ruåtsiinmuuttoa suunnittelevat ruukaamma sanua.

Panin ruåttalaisen retromonitoimikonheen laulamaan köökinpöyvälle ohjeen mukaisesti taikinaa, josta tulikin ihan harossi. Ei kananmunankeltanen, vaan reuhakkaan ruskea. Niinko tuplastikursulaisen leipä. Se lätty paistui komiasti tuossa pitsauunissa. Nousikin kuin aikapojat.

Valmiin jäähytetyn lätyn päälle tempasin kuohukermasta tehyt vaahot ja siihen sekotetut survotut karpalot. Ja tietty sokuria sevverran, mitä vanhakansa ruukasi. Rullan päälle tärhäytin loput kermavaahot ja siihen koristeeks muutaman Karhunpakenema-aavalta noukitun karpaleen, niin jopahan vain. Hiukka aikaa kun sen anto koko komistuksen kylymiössä jäähtyä, niin maistuipa mellevälle perkolaattorisumpin kanssa.

Jaa ette usko vai? On täsä jutusa sitheeks tottaki. Ainaki se ohrapirtelö. Oli se makia. Kahteen vuoteen eka kalja. Eellisen kerran join kaljat Mikkelissä muutamalla parveketerassilla hyvän armeijakaverin kanssa. Nyt vetelin itsekseni. Molemmilla kerroilla oli viinattomat kaljat kysheesä. Se muuten maistuu, jos oikeen muistan, tuo viinaton kalja paremmalle, mitä vaikkapa keskikeppi. Saisvat ei vain laimentaa ölkin, pakata tölkkiin tai puteliin vain nollakaljaa. Sillä nousis Suomi ja moni muu asia.

Niin se torttu. Ruisjauhosta Mummu sen pyöräytti sillä aikaa, kun timprailin tuolla pannuhuoneessa muutaman myyräpyyvyksen kanssa. Tuli niin maan perusteellisen hyvä tuoksu kellariin asti, että oikeen piti lähtee kurkkaamaan, mitä täälä nyt. Ja torttukahvithan ne tuoksahtivat.

Ja kaamosvalot kolomesa kynttelissä oli köökissä päällä. Korvaan en lamppua työnnä, enkä pihavaloja sen paremmin kuin sisävalojakaan liikaa viljele. Jos on luontoäiti meinannu, että valova tulee eri päivinä eri määrät, niin piruako tuota millään konstilla muuttelemaan. Kuletaan käsikopelolla.

Varmemmaks vakkuveks laitan vielä kuvan, että kaamoksen vuoksi ei olla ratkeemassa ryyppäämään, mutta saattaa olla, että nollanikolai saattaa käthen tarttua joku ehtoo vaikka saunan jäläkeen.

Tukikohasta kaamostaistelun tiimellyksestä tähän.