maanantai 3. lokakuuta 2011

Ukko paljaspäin!

Voi helevata, että säikähin tänhään postilaatikolla! Ei ei, ei siellä mitään postia ollu, tai ainakaan Semmosta postia. Mutta mulle puhuttiin ja vieläpä selekeellä suomenkielellä. Eikä kethän näkyny. Tai näky ja näky, Akka ja Ukko tienlaijasa, niinku ennenki.

VEI LAKIN!

Ja oli vieny kans. Jumankeuta, Ukko istu kivellä ja pää paljaana niinko entisellä ressalla.

Aattelin ensin, että tuntoihisa tulee viejä, ja iltaan mennessä tuo takas. Muttei ollu tuonu. Kuvan räppäsin, tokumentin, etten näkyjä nähny. Sataan metriin asti joka ilmansuuntaan tutkin lähitienoon. Vanhasta muistista kadonneen esineen lähietsintää. Ei löytyny.

Se tuuli niin maan perusteellisesti lauantaita vasten yöllä. Sillon sen oli voinu tuuli viijä. Mutta ei kai se kilometritolokulla yhtä huopahattua vie, kait se johonkin puuntyveen pysähtyy. Ja miten se voi puupään päästä ees irrota, kun siihen lyötiin ampuvalla nitojalla nin monta niittiä, että oikeen pahhaa teki!

Harmajanvihree vilttihattu se OLI. Tai on vieläki. Ja uniikkikappale. Virttyny siinä Ukon päässä kesät talavet, tyynet ja myrskyt, satteet ja pouvat.

Tuulikäppyrän mukaan olis pitäny löytyä etelälounaan puolelta, kun vinkka puhals pohjankoillisesta. Lähietsintä ei tuottanu ku lonkeropäkin pahvit, jotka joku tunari on tietty heittäny humalassa autosa ikkunasta toisen tontille valokaapelin pääle...


Vastaan kun jonkun päässä tulee, niin huonosti käy. Jos maasta tai lähipuusta tuulenviemänä löytyy, niin ei hätiä mitiä. Hätäapulätsä pittää Ukolle löytyä ja äkkiä. Ei ole varaa päätä palelluttaa nyt, kun ressanvaalitkin on jo nin lähelä...


Lätsän ettimisiin tukikohasta tähän...

1 kommentti:

  1. Kannattais katsella ukkometsoja sillä silmällä lenteleekö ne hattupäässä.

    VastaaPoista