Ei täältä kukaan tunnu sunnuntaisin kirkkokomennolle joutavan. Meinaan meistä ihmisraasukoista. Enempi kuin oman persauksen puuduttaminen kirkonpenkissä tuntuu Kasperia ja Mummua kiinnostavan tekrien aamusoitot. Sinne he taas pyhäaamuhämärissä hyökkäsivat vanhan niitun laitaan.
Oli siellä taas mieleenpainuvat tepinät olleetkin. Tekriä oli suikoillut sinne, tänne ja tuonne. Niitä oli ollut maassa, puussa ja ilmassa tokkatolokulla. Kamerat siellä olivat ahkerassa käytössä, kuten kunnon luontokuvaajilla olla kuuluukin. Oli siellä torrakoitakin matkassa, mutta eipä siellä liioin oltu pyssyjä paukuteltu, että linnut saavat pyhärauhan.
Aatelkaapa nyt, että tekriä ja muita maalintuja jää talveksi tämmöisiä tokkia, että niitä yhteen kamerakuvaan sopii ylilentokuvaankin heti parikymmentä. Ja samanaikaisesti niitä on maassa ja puissa ainakin samankokoisia parttioita. Voi hyvät hyssykät, kun nämä saisivat elellä ongelmitta talven yli. Sitten keväällä ja alkukesästä kun oikein onnistusivat pesimäpuuhissaan, niin olispa sitä ensvuuen syksyllä, mitä niittää.
Sai ne Mummu ja Kasperi sieltä aamutuimaan hyvää elävääkuvvaakin viideolle, mutta niitä täytyy hiukkasen sovitella kokonsa puolesta tänne kirjootusten sekhan, että saahaan sopimaan. Ja pittää hiukkasen ajaa mussiikkia niiden kirkonmenojen aikaisiin rääväsuisuuksiin, mitä kuvatessa oli eetteriin päässyt, kun teerenpaskaa oli tullu kuvvaajien niskaan taivaantäyveltä...
Tukikohasta tällä kertaa näihin tunnelmiin ja tunnelmakuviin tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti