Se on tuo kumivene vähän samanlainen huollettava ja korjattava kuin muistakin materiaaleista valmistetut vesikulkuneuvot. Kummipaatin pohjalevyt ja pohja muutoinkin on tarkistettava talven jälkeen. Ja jos paatteja vie kauas erämaahan, niin tarkistaminen ja korjaukset on parasta tehdä työkalujen lähitienoolla. Eli kotona.
Oma värkkäämisensä on pohjalevyjen leikkaaminen. Lähin hyvä paikka Tukikohdasta katsoen on Kemijärvellä. Ei tarvitse siellä ostaa koko filmivanerilevyä, vaan saa sahautettua sen kokoista kuin haluaa.
Pari paattia sai tänään uudet pohjat, kun Kasperin kanssa temusimme päivän. Olikin sopivan viileä keli ulkohommille. Mittarit heiluivat +26 asteessa ja ylikin.
Kuvassa oleva pienempi punainen paatti on viime syksyn ostoksia. Isompi harmaa löytyi käytettynä tänä keväänä Ukan liesureissuilta. Kumpaankin on oma soppeli perämoottorinsa, isompaan 20 -heppainen ja pienempään 15 -heppainen.
Pitihän toista niistä päivän päätteksi käydä testaamassa Naruskajoella. Ja samalla Kasperin tietenkin piti päästä testaamaan perhovermeitään. Kala ei ollut syönnillään, eikä yhtään hypyllään, mutta näkipä sopivaa jokimaisemaa. Punainen liikahti tyvenessä suvannossa juuri sen verran, mitä sen tarvitseekin.
Huomenna kokeillaan isompaa isommalla koneella. Annetaan hiukkasen kyytiä Mummelille ja Loimulle.
Tukikohasta seinänpesuun valmistautumisiin tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti