lauantai 1. kesäkuuta 2013

Hillantallajat.

Hilla on herkkä kasvi. Sillä on miljoona eri tapaa tuhoutua ja jättää kasvattamatta keltaista kultaansa. Nyt hilla kukkii Naruskan tasalla. Ei ehkä ihan vielä varsinaista pääkukintoaan, mutta reippaanlaisesti kuitenkin. Eikäpä se ihme ole, koska täällä paukutellaan hellerajoja päivästä toiseen.

Karhutunturin rajavartioaseman lähitienoolla olevalla suolla Ukka näppäili muutaman kuvatuksen tilanteesta hillasuolla.  Porot siellä loikkivat mättäältä toiselle ja aivan selkeästi vetelivät hillakukkia ja hillanvarpuja naamaansa. Ja niitä, joita eivät evääkseen kelpuuttaneet, tallasivat isoilla koparoillaan yhettömään kuntoon. Aivan sama oli meininki kuin niillä turismoilla, jotka parikymmentä vuotta sitten tallasivat poronjäkälän jossain Lemmenjoen maisemissa. Siellä muuan poromies itki jäkälän menettämistä turistin neljäviitosen kalossin alle oikein radiolähetyksessä. Taisi olla metsäradio.



Perstuntumalta tulee nyt hillan kukinta-ajankohdasta mieleen viimevuotinen tilanne. Vuosi sitten nimittäin hilla kukki hyvänlaisesti, eikä sitä ainakaan laajemmin tuhonnut kuin pari luonnonilmiötä. Toinen oli raekuurot ja toinen hyönteisten puuttuminen.

Nyt puuttuvat myös hyönteiset. Ei ole liioin sääskiä, eikä kärpäsiä. Siitä sen tietää, kun ulkona saa mihin aikaan vuorokaudesta tahansa heilua paidatta ja ilman mitään karkotteita. Tukikohdan tontillakin ainokaiset lentävät eläinkunnan edustajat ovat pääskyset, joita luvalla sanoen on jo haitaksi asti. Enemmän kuin koskaan.

Sade saattaisi olla nyt lähipäivinä poikaa. Se saattaisi pistää vipinää hyönteisrintamalle. Sääskilätäköt saattavat olla tällä hetkellä niin kuivaneet sateettoman jakson vuoksi, että pikku pörriäiset jäävät syntymättä.

Tukikohasta tilannekartoittamisiin tähän.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti