sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Rekkakuorma koivua antautui.

Kolmena päivänä muutaman tunnin sessiot rantteella, niin yhden miehen urakkana ollut viidenkymmenen kiintokuution koivuläjä on nyt metrin pätkinä. Sen verran armoa annettiin, että Kallelaan tehtävät takka- ja saunapuut sai jättää kolmemetrisiksi, koska ne on sen mittaisina helppo työntää pieneen poikki-halki -klapikoneeseen, jota pyöritetään Tukikohdassa ennen tulevaa viikonloppua. Traktori pyörittää ja Ukka käyttelee. Ne mökkipuut ovat pientä tavaraa, jota ei liiemmälti isoon puukattilaan kaivata.

Takapihaa pitäisi saada hiukkasen kuivahtamaan, joten toivomuksena yläkertaan on kuivempia kelejä ennen äitienpäivää. Jonkun verran saattaisi apua olla pikku ojannaveroiden kaivelemisesta takapihan lätäköistä tuonne urheilukentän suuntaan alamaahan. Olisipa lapsosia, ne osaavat sen homman. Mummeli aikoi palata lapsuuteensa ja muistella vajaan kuudenkymmenen vuoden takaisia naveroita.

Viikon päästä on talkoiden vuoro halkomakoneen ympärillä. Muutama vapaaehtoinen on jo ilmoittautunut. Viidenkymmenen kiintokuution halkomisoperaatiossa syntyy noin 1,7 kertaa kiintokuutiomäärä pinomotteja, eli metrin korkuista puupinoa näistä metrisiksi katkotuista noin 85 metriä.




Sunnuntaipäivän aamu valkeni rämpsykelissä. Rännänsekaista lunta sateli, mutta onneksi se suli sitä mukaa pois ja sulattelee tietenkin mennessään entisiäkin lumia. Kasperi sai urakkansa valmiiksi jo ennen puoltapäivää, eli varhainen kukko jyvät nokkii...

Tukikohasta mökkipuiden tekoon konetta odottelemisiin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti