tiistai 12. toukokuuta 2015

Rantapenkat vähänä Tenniöjoessa.

Tulvavesi on selkeästi nousussa Lapin eteläosissa. Tulvaa rauhoittelevia yöpakkasia ei muutamaan vuorokauteen ole ollut. Varsinaisia hellekelejä ei lämpötilansa puolesta Naruskalla ole tälle kevätkesälle vielä nähty, mutta jatkuva plussakeli riittää lumien sulatteluun.

Viimeisen vuorokauden aikana on Ukan sademittariin kertynyt vajaat 10 milliä vettä. Sade jatkuu edelleen, joten tulvan kannalta jokiuomiin virtaa maastosta vettä reilummin kuin pelkkinä sulamisvesinä tapahtuisi.

Kirkonkylältä tänään palatessa pysäytin vesisateessa pirssini Tenniöjoen sillanpieleen, mistä sai näpättyä itseään kastelematta otoksen Tenniöjoen jokiuomasta. Vesi on nousussa, eikä kovin paljoa tarvitse enää nousta, niin Naruskanniemi Vuorelan taloilla on kohta veden saartamana.


Metsissä ja varsinkin vaarojen pohjoisrinteillä on lunta vielä runsaasti, joten sulamisvesistä ei lähipäivinä puutetta tule olemaan.

Tukikohasta raportoimisiin tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti