lauantai 25. huhtikuuta 2015

Yöpakkaset hirvittää pikkulintujen puolesta.

Muutama kesäisempi lintulaji on parkkeerannut Tukikohtaan. Oli puhettakin peipposesta ja mustarastaasta. Muita havaintoja muualla Sallassa on töyhtöhyypästä, joutsenista, metsähanhista ja muutamista pienemmistä sorsalinnuista, joiden lajitunnistukset ovat niin ja näin. Ehkä telkkiä.

Hyönteissyöjiä, kuten peipposet ovat, käy hiukan sääliksi siksi, että hintelästi täällä kärpäsiä vielä lentää. Viime yönäkin oli rapiat -10 astetta pakkasta, Naruskan pohjoispuolella jopa -15. Pohjoisen puoleinen on tämänpäiväinen tuulikin, eli kesäiseltä ei vaikuta.



Tukikohdan puupinon päällä pyrähteli aamuvarhaisella yksi urospeipponen, joten ainakin viime yön yli se oli selviytynyt. Onhan niillä toki siivet, joilla voi ottaa pätkän paluulentoa etelämmäksi, jos täällä ei vielä pärjää.

Eilen aamulla ja tietenkin tällekin aamulle riittää hankikeliä. Ukka kokeili Mummelin tuunaamaa potkukelkkaa, jonka kanssa oli kevyt potkutella tuohon Politimaseljän päälle karhumaille, mutta karhua tai jälkiä ei tällä kertaa havaittu. Rihla juoksenteli hangella vapaana varmaankin kympin lenkin sillä aikaa, kun Ukka potkutteli kolmisen kilometriä. Mummeli hiihteli samat jäljet normisuksilla.




Nämä peippokuvat eivät ole tältä keväältä, vaan vuoden takaa. Nämä tavallisimmat lajit tunistetaan täällä hetikohta, kun ne näkösille tai laulun kuuluvuuden päähän talven jälkeen saapuvat.

Lintulaudalta lähtee pähkinöitä edelleen talviseen malliin. Oravien lisäksi kaikki pihapiirin tiaislajit ovat edelleen asiakkaina, eli talitiainen, hömötiainen, lapintiainen ja sinitiainen. Punatulkut ja närhet ovat myös jokapäiväisiä kävijöitä. Kaikilla niillä on mitä ilmeisimmin meneillään pesintäpuuhat, jos niiden lauluista jotain osataan päätellä.

Päätiet ovat sulana, mutta vielä ei kesärenkaista täällä haaveilla. Vapun yli mennään talvirattailla, kuten aina ennenkin. Lumi on täällä vielä yleisin sateen olomuoto. Musta jää on hyvin tavallista asfalttiteillä.

Lunta on lumimittarissa 50 senttiä. Jokijäätä on paksuimmillaan suvannoissa suunnilleen saman verran.

Tukikohasta kevätkuhahdusta västäräkkeineen vielä odottelemisiin tähän.

1 kommentti:

  1. Ole, Ukka, huoleti, peipot tarvitsevat hyönteisiä vasta poikasilleen. Niiden nokka on erikoistunut siementen käsittelyyn, joten voivat hyödyntää vaikka ruokintapaikkojen muonaa. - Ja täällä etelässä on nyt liikkeellä noita "teidän" peippoja - järri - sellaisia. Poikkeavat muuttomatkallaan ruokinnna rippeillä. Muuten ei niitä täällä juuri tapaakaan.

    VastaaPoista