Anopinhakureissulla poikkesin Armaan verstaalla Pakolassa Petäjävedellä. Kyselin, josko hänellä olisin tarvetta Naruskalla kasvaneelle pärepuulle. Nopea ja terävä vastus oli, että aina käy Lapin tiukkasyinen puu.
Ukka laitteli muistin virkistämiseksi paperille ylös hyvän pärepuun ominaisuuksia ja pölkkyjen mittoja, jos onnistuisin saamaan ottoluvan tuoreelle petäjälle. Se lupa löytyi ensimmäiseltä metsänomistajalta, jonka edustaja vastaan käveli. Hän sattui olemaan Sallan Yhteismetsän työnjohtaja Pertti Kantola, joka hommasi pikana pärepuun ottoluvan yhteismetsän hoitokunnalta.
Homma eteni luontojaan niin, että Kasperi sai metsätalousinsinöörinä tehtäväkseen puun etsimisen, kaatamisen ja pätkimisen morsmaikkinsa kanssa. Ukan tehtäväksi jää valmiin peräkärrypuukuorman toimittaminen anopinpalautusreissulla päremestarille.
Politimavaarasta Kasperi sen Venlan kanssa löysi. Suora se on joka suuntaan. Oksatonta runkoa on pitkänlaisesti ja hidaskasvuinen se on, kuten olla pitääkin. Tyvikiekosta Tukikohdan keittiön pirtinpöydällä suoritetussa vuosirenkaiden tarkassa laskennassa puun syntymävuodeksi määrittyi vuosi 1775. Luitte ihan oikein. Ja Naruskalla ei silloin ollut vielä valokuitua, eikä varmasti suunnitelmaakaan sen rakentamisesta.
 |
| Vuosirenkaat merkitty kymmenen vuoden välein... |
Kaatosuunnan päätti loppupeleissä Venla, jolla on neidoksi kova rutiini moottorisahan käytössä, kuten alla olevasta kuvasta voitte todeta...
 |
| Puuuuuuu kaaaaaatuuuuuu... |
Eipä tainnut tämä petäjä syntymänsä aikoihin osata arvella, että sen määränpäässä odottaa muuttuminen käsin kiskotuiksi päreiksi ja edelleen pärekoreiksi.
Tukikohasta matkareittiä keskelle Suomea suunnittelemisiin tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti