torstai 23. huhtikuuta 2015

Homekoiraa opastelemassa.

Eiliselle päivälle Ukalle osui ihan mielenkiintoinen naapuriavunpyyntö, kun muuan mökkiläinen oli tilannut lomamökilleen kosteus- ja hometarkastuksen. Koiralla. Ukka kävi tiekelirikon vuoksi opastelemassa homekoiran ja sen kajaanilaisen ohjaajan oikotietä Naruskajoen toiselle puolelle. Ja availi talonmiehen avaimilla tietenkin ovet.

Me miehet tarvittiin vesisadepäivän ja plussakelin jälkeen jalkoihin lumikengät päästäksemme puolen kilometrin metsämatkan Naruskajoelle ja sen yli, mutta sileäkarvainen hometerrieri vilisteli hankia ja kelkkapolannetta pitkin kevyesti omin käpälin.

Olipa se ihan mielenkintoinen nähdä, miten terrieri hoiteli nuuhkimispuolen. Tarkastetun mökin terassilla se muuttui leppoisasta seurakoirasta työkoiraksi samantien, kun sen isäntä puki päälleen työvaatekerran. Terrierin silmä kirkastui laakista, kun se tiesi pääsevänsä töihin.



Mökki tuli nuuhkituksi, tutkituksi ja puhtaaksi todetuksi puolen tunnin nuuhkimisen jälkeen. Toimenpiteestä ja tuloksesta saa mökin omistaja asianmukaiset dokumentit. Eikä tarvinnut rakenteita repiä, eikä muutenkaan isompia valmisteluja koiran operaatiota varten tarvittu. Seinustoille hiukan kulkutilaa sohvia ja muita huonekaluja pienesti liikauttelemalla sai koira kulkuväylät toimilleen.

Parvitilatkin tulivat näppärästi tutkituksi, kun pienikokoisen koiran pystyi sinne vaivatta nostamaan pystytikkaita pitkin.

Lisätietoa sitä haluaville löytyy Kainuunhomekorvapalvelun linkistä. Tämän toimeksiannon homekoirapalvelu hoiteli pyynnöstä pikatyönä, mutta tarkastuksia voi ja kannattaakin tilata samalle alueelle pidemmällä varoajalla, niin matkakulut jakaantuvat useamman kesken.

Tukikohasta yhden jutun enemmän nähneenä tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti