maanantai 20. huhtikuuta 2015

Jossain jo kesää, Naruskalla talvikelit hilpeimmillään.

Vaalipäivänä ei tarvitse äänestyskopperoissa nyhjäillä, kun velvollisuudet on hoidettu ajallaan ennakkoon. Pyhäpäivän ratoksi voi hipaista muutamaksi tunniksi kylmien reikien ympärille, kun jokijäät ja järvet täällä ovat vielä pilkkikunnossa mennen tullen.

Kallelan suvannossa ei kalatuuri ollut ihan parhaimmillaan, mutta raikasta ulkoilmaa siellä sai ja aurinkoakin, vaikka kevättuuli ja lumisadekin meitä muistivat.

Multikopteria ulkoilutettiin samalla, niin hahmottuu hieman, miten hieno joki Naruskajoki on sekä talvella että kesällä. Suvanto on Syväskönkään ja Saarikosken välissä oleva parisataametrinen kalapaikka, eli Kallelan kävijöille tuttu kalapaikka kesää talvea.



Tänne vielä kerkiää moneen kertaan nauttimaan näistä kevään riemuista...



Tukikohasta pilkkitoukkia vielä ostelemisiin tähän.

1 kommentti: