Kattokaa nyt vaikka itte. Viiskytäkaheksan senttijä lunta, puitten oksat roikkuu parin sentin lumikuormassa niinko postikorttiloissa, pilivet roikkuu mittarilukemien mukkaan kolomessatoista metrissä, kotiporo vetelee puuroo kitusiisa ja valamistautuu heinäkasan selevitykseen ja rehuannokseen jäläkiruuaks, pystykorva haukahtellee kevvyysti, että hänki on täälä, lunta satelee hiljalleen, jouluun on vielä kolome yötä, lapset pesueineen, lapsenlapset jouluonootoksinneen, kinkun paistovalamistelut, laatikkoruokijen valamistelujen tuoksut, lapsosten joululahjojen paketointija, joulukuusen ettiminen, liukumäjen jäävyttämine, lintulauvan täyttämine ja milijoona muuta puuhaa, joiton eesä ja takana.
Pihasa kun seisoskelin äsken puoltuntija, nin Rihla haukku neljä kertaa. Yks talitintti kävi metrin pääsä tilikuttamasa ja närhi rääkäs kerran. Muuton ei kuulu mittään. Eikä häikäse mikkään. Jos liikahti, nin lumi rutis saappaan alla.
Pitäskö täsä uskoo kallonkutistajan koko syksyn pääkuuttiin takomata oppija siitä, että pitäs lyyvä halokeenit palamaan, ettei alakas masentaan. Ja nyt pitäs olla niinko maahan iskettynä ja lippu puoltankossa.
Ukka aineski vetelee voimasa siitä, että tämä talavi on nyt pelattu. Juhannuksesa ollaa että heilahtaa. Ei pelota muu kun ettei tule metrijä lunta.
Tukikohasta hiljolleen tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti