Syväntalavella täällä Tukikohassa on totuttu vakioluonteisiin oloihin. Niivvarmaan siellä etelämmässäki. Kolomen päivän vesikelit riittää sulatuspuolella kuitenki kaikkeen. Ei ihan vielä ole maat paljaana, mutta pihat on niinki puhistunu lumista. Ja muuttunu sitätehen jääks. Ja märäks semmoseks. Ja liukkaaks.
Ukka menetti ne motonettiläiset piikkarit. Ensin katkes toinen ja sitten katkes toinenki. Reklamoija varmaan pitäs. Tai jos ne oliki kertakäyttökammaa, niinko kaikki nykysin.
Hiekkamurskaa kun tännään levittellee kulukupaikoile, nin huomenna pittää hiekottaa samat paikat uuvestaan, vaikka net vielä näytää ihan hiekkasilta. Soramuruset on painunu vuorokauvessa jään sissään, eikä vanhalla hiekotuksella ole mittään taikaa ennää.
Poronpaska ei ole hiekkaa. Sen pääle jos märällä jäätiköllä polokasee, nin ihan ku luistovoitella olis kenkä. Täplä on ihan viksu, kun se kulukee pihalla lumilaitoja pitki.
Lumittari on vajentunnu kuuskytäkaks sentistä neläänkytäneljään senttiin. Hanki on varmana läpittemärkää, joten nyt on arvuussa, miten täälä luonnolle oikeesti käy. Porojen olemattomat jäkälät on varmasti lujasa kohta, eikä tekrille ole kieppipaikkaa tievosa, kun nyt pakkaselle heittää.
Tukikohan joulupajatso on tyhjenemmään päin. Keminmaalaiset irtoo tännään ja anoppia lähetään juontaan kotioppäin ehkä huomenisa.
Kotomaasta ei varmaan löyvy säällistä vuojenvvaihteevviettopaikkaa, mutta Mummeli ja Ukka vilikasee ainaki Naruskan ja tekopitäjän välisen aluveen, josko josain näkis jonku törsäämäsä rahhaa taivaalle. Sihen hullutuksee Ukkaa on turha yrittää vöyhkätä.
Tukikohasta säitten puolesta hiukka huuli pyöreenä tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti