sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Teerien sisäpoliittinen turvapaikka.

Kuluvan viikonlopun aikana Tukikohan väki kävi tekrinpyynnissä näillä näkymin viimeisen kerran. Laukaustakaan ei eilisen ja tämän päivän aikana ammuttu tuliaseilla. Kameralla tietenkin kyllä.

Luontokappaleet aivan selkeästi ymmärtävät, missä saavat höyhenensä ja henkensä pitää. Suunnaksi ja lepopaikaksi rajavyöhyke Venäjän rajaa vasten, niin siellä henkikulta säilyy, kuten kuvista voi päätellä.



Lintujen ja metsämiesten onni on se, että linnuilla on siivet, joilla voi mennä sinne, minne mieli tekee. Kulkijoiden onni vuorostaan on se, että rajavyöhykkeen linjaukset on esimerkiksi Naruskan ja Tuntsan alueilla muutettu siten, että olemassa oleva tiestö kulkee nyt vyöhykkeen laidalla luvallisella puolella niin, että rajavyöhyke alkaa tien rajan puoleisesta laidasta tai sen läheisyydestä.

Entisessä elämässä useimmat metsäautotiet päättyivät tylysti isoon mustaan kämmeneen, joka pakotti rajavyöhykeluvattoman tekemään U-käännöksen. Nyt asia on oikeammalla mallilla. Naruskallakin useimmat ennen kielletyt tiet ovat muuttuneet ajettaviksi niin sanotusti ympäri. Esimerkiksi Politimavaaran ympäri pääsee nyt ajamaan kuka tahansa kulkija.

Kameralla on ihan antoisaa tallennella tekrien elämää. Kuvissa esiintyvät tokat ja yksittäiset syyssoitimella olevat lajinsa edustajat jäävät Naruskan talven viettoon. Lunta alkaa olemaan 25 senttiä, joten jos pakkaset alkavat, pystyy tekri kaivautumaan ainakin jonkinlaiseen kieppiin yöpakkasta pakoon.






Tukikohasta kamerat edelleen latingissa tähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti