Ruisleipäkiitäjä tikissä.

Ei pensaa, ei öljyvä, ei käryjä, ei katkuja. Pait jos pieru pääsee. No ei pääse. Luomukelekka on valamis. On siinä hiukka hiilijalanjäläkee, mutta näitä muovijalaksija ei aineskaan vallaille syötetä.

Onneks sattu potkurivirman sivuilta Ukan silimiin tuo tenavarauta, pehmustettu semmonen. Entiaikaan tenavat köytettiin potkurinselekämykseen kaulaiinalla kainaloitten alitte. Sitten net puttoili millon millekkipuolelle kelekkaa, mistä äiteet niitä taas istuttelit keskemmälle, että matka jatku.

Aika mennee etiäppäin täsäkin. Ei puutu muutaku kojeajolenkki ja sittevvaan ootteleen, että lapsoset ketterät tulis keksintöö kokkeileen. Niija nämät kaks potkurija vermeineen on tieten kaikkijen Tukikohan vieraijjen käytösä. Ja toistaseks täälä piisaa paanaa kelekkailla. Iliman hiekkaa.

Nuot muovijalakset on hankimallija, puolenkytäsenttijä levijät. Tää Ukkapotkuri on Eslan seiska, elikkä toisekssuurin sevvirman mallistosta. Sillä pystyy kelekottelleen raavaampiki. Mummelin tuunattu taitaa olla vitonen, akkoille just sopiva melekeen koosta riippumata.

Tukikohasta kelekkaretkee suunnittelemissiin tähä. Ja hankikantova oottelemissiin. Ja käyttäjijä. Eikä maksammittään.