lauantai 11. helmikuuta 2017

Joko se 112 löytyy puhelimesta?

Kirjoitin tästä asiasta kerran. Kirjoitan toistamiseen, jos joku ei vielä ole tätä sovellusta puhelimeensa asentanut. Asia putkahti tietenkin mieleen, kun tänään sattuu olemaan yksykskakspäivä.

Kerran tämä sovellus on jo muuttunut teoriasta käytännöksi, kun jouduin tilaamaan läheiselleni, eli nykyiselle vihitylle vaimolleni, sairasauton. Näytti soittohetkellä ja emäntää ambulanssiin apuna siirtäissäni, että taitaa lähteä viimeistä kertaa tältä kartanolta... Niin ajatteli potilas itsekin.

Kun soitin puhelimellani tuohon kuvassa näkyvään 112 -numeroon, niin ehdin kertomaan vastanneelle miehelle, että Kari Santala Sallan Naruskalta päivää. Muuta en ehtinyt sanoa, kun hemmo puhui muutaman sanan sanoen, että näytät soittavan osoitteesta Naruskantie yksneljäseittemän. Mitäpä siihen muuta sanomaan kuin että pitää paikkansa. Ja perään, että tähän osoitteeseen tarvitaan sairasauto. Tarpeen ambulanssille selvitin noin minuutissa. Ja kaveri painoi tiskistään nappia. Ja ambulanssi lähti liikkeelle.


Kuva on varapuhelimestani. Tarkkaavainen lukija huomaa, että se käyttää Saunalahden verkkoa. Oma käyttöpuhelimeni käyttää nykyään taas Soneran verkkoa. Varapuhelin on minulla siksi, että jos vakipuhelimeni yhteydet on poikki, niin vielä on oljenkorsi kokeilla varapuhelinta, josko sen kentät olisivat olemassa. Se on huutamista parempi vaihtoehto näinä langattomina aikoina.

Kuten asiaa vielä tuntemattomat huomaavat, näyttää sovellus sijainnin koordinaatteina paitsi soittajalle itselleen, myös soiton vastaanottajalle. Huippuhomma, sanoisin. Tästä voin kertoa tositarinan eräästä hyvästä kaveristani. Hän oli jossain Kainuun korvessa metsästämässä muutama syksy sitten. Hän sai siellä korpien kätköissä vakavan laakin. Onneksi pystyi nippanappa soittamaan puolitajuttomana yksykskahteen. Puheluun vastannut ihminen näki taas työpöydällään, missä soittaja sijaitsee. Ja sinne korpeen saatiin apu. Ja kaveri pelastui. Ilman puhelinta ja sovellusta olisi käynyt peruttamattoman huonosti.

Enempiä esimerkkejä ei tarvinne kertoa. Jos sinulla ei vielä ole tätä sovellusta, vaikka omistat älymallisen kännykän, niin NYT on sen sovelluksen lataamisen aika. Ilmaisen sovelluksen. Ja jos et vielä omista älykännykkää, niin saattaa kannattaa hieman tarkistaa, mitä hyötyjä sillä voi elämälleen saada vanhanmallisiin luureihin nähden.

Heristelen hiukan syyttävää sormeani Liikenne- ja viestintäministeriön suuntaan. Kuulin tai luin jostain, että sovellusta olisi ladattu alle miljoona kertaa. Mitä helvettiä?  Meitä on kuudetta miljoonaa! Suomalaiselle kännykkäkansalle pitää saada tietoisku, jolla tämä yleishyödyllinen sovellus saadaan ladattua kaikkiin niihin laitteisiin, jotka sovellusta pystyvät hyödyntämään. Kun tämä asia on kunnossa, niin sitten voidaan keskittyä vaikka autoveron poistamiseen...

Tukikohasta tämmöisin aatoksin tähän.


6 kommenttia:

  1. Eipä voi sanoa että Ukka puhuu vähän eikä paljon, mutta siltä väliltä ja se kaikki yleensä täyttä asiaa.

    Samoin aatoksin Ukan kanssa.

    VastaaPoista
  2. Enpä ole moisesta sovelluksesta kuullukkaan eli olisi todella tiedotuksen paikka. Itsellä älytön puhelin joten täöytyy harkita, toisaalta kun täällä cityssä pyörii enimmäkseen ni ainoa huoli on välinpitämättömyys, ihmiset kun tuppaa häipymään paikalta, jos edes auttavat alkujaankaan. Ja tästähän on tietoisku, olisivat voineet yhdistää tämän sovelluksen mainostuksen siiihen samaan.

    VastaaPoista
  3. Minä ajattelen niinkin päin asiaa, että kaupungin vilskeessä se vasta tärkeää on tietää, minkä kaupunginosan ja mihin kadunkulmaan joku on tuupertunut. Ja vielä sekin, että mikä kaupunki kyseessä, kun hälytysalueet laajenevat ja laajenevat ja ovat kohta koko Suomi yhdessä paikassa.

    Ja susi saattaa jolkotella herkästi pääväylältä vaikka kymmenen metriä sivuun pöpelikköön, niin sielläpä sitä on hyvältä ja pahalta maailmalta piilossa, kun liikut loppuu. Jos jää edes sormiin jotain toimintoja ja ripauskaan ällistä, niin puhelimella kannattaa soittaa 112.

    Lähimmäisenrakkaus kun on Suomessa vähänä kuulemma nykyään, niin opetettaisiin ihmisille, että jos et muutoin auta, niin ilmoita 112 numeroon soittamalla, missä se paikka on, missä apua saatetaan tarvita. Sekin on parempi kuin jättäminen elvyttämättä tai yhtään tutkimatta, mikä ihmistä vaivaa, jos hän oudossa paikassa vaikka makoilee.

    Järjestelmässä on muutaman metrin paikannustarkkuus. Sinut löydetään, jos olet piilossa jossain pöpelikössä, kun sijainnistasi on auttajilla koordinaatit viiden metrin tarkkuudella. Ja tarkkuus ei huonone, mitä kauemmaksi kairaan jolkottelet, koska gps-järjestelmä on katvepaikoille tunteeton.

    Vielä mainitsen varapuhelimesta, joka itselläni on. Varapuhelinoperaattorin saa kätevästi mukaan, kun ostaa prepaidliittymän ja laittaa sen kortin luottokorttikokoisena lompakkoonsa pankkikortista seuraavaksi. Operaattoreilla on jatkuvasti pimeinä olevia tukiasemia. 112 -verkkoon pitäisi puhelun automaattisesti ohjautua mille operaattorille vain, jos omasi pimeänä on. Toimivuutta en tiedä, mutta varapuhelimesta on minulle ollut ainakin se hyöty, että sillä olen voinut ilmoittaa omalle operaattorilleni, että pääpuhelimeni tukiasema on pelistä pois. Ja voihan tulla sellainen soittamisen tarve vaikka tyttöystävälle, että en tulekaan tänään kotiin, kun kala on niin hyvin syönnillään..

    Kun hätä on suurin, on avun oltava niin lähellä kuin se mahdollista on.

    Ukka

    VastaaPoista
  4. Tähän on vielä lisättävä yksi juttu. Jos oma operaattorisi ei ole toiminnassa, niin puhelu 112 numeroon ohjautuu toiseen tukiasemaan, joka kytkee kylläkin soiton menemään hätäkeskukseen, MUTTA silloin ei automaattipaikannus sinne näy, vaan sinun on kerrottava sijaintitietosi puhelimestasi. Koordinaatit näkyvät sovelluksessa, kuten blogijutun kuvasta näkyy.

    Tämän tiedon kaivoi Mummeli netistä, eli kaikki tieto on olemassa, kunhan sen löytää...

    Ukka

    VastaaPoista
  5. Asennetaan kyllä sitten, kunhan 9 vuotta vanha, yhtäjaksoisessa käytössä tähänasti ollut Nokia N95, päättää hajota ja tulee hankittua se Iphone, kuten myös Valopilkku-Taksintilaussovellus, sekä vaikkapa Sovellus nimeltään Resq, josta kuulin ensikertaa eilen ja joka on Sovellus, joka paikantaa sinut ainakin Euroopanlaajuisesti, ilmoittaen sitten, jos jostakin Ravintolasta, on jäänyt esim. aamupalatähteitä, joita voi ostaa viitosella, lunastaen ne sitten samana päivänä kello 19.00 mennessä, eli silloin, saa vaikkapa kilon satsin, johon kuuluvat kaikki aamupalapekonit, nakit, puurot jne, sekä myös Lounasravintoloiden tuotteet ja ruoasta puheenollen, kuulostaa hyvältä tuo ruokaohje, jonka alemmas laitoit ja varmasti, voi paistaa lihaa myös uunissa, vai mitä, eli kokeillaan kyllä joskus.

    VastaaPoista
  6. Riittää kun puhelimessa on virtaa, ei tarvitse edes liittymää olla niin toimii 112 ;) näin tiedoksi Ukalle.

    VastaaPoista