tiistai 3. tammikuuta 2017

Sappisaippuvalla vältin selekäsaunan.

Ei sitä maalimassa aina tiijä, mitä tuleman pittää. Rassailin joutessain toissapänä tuota halakomakonheen akrikaattipuolta. Siinoli nimittäin hiukka epävarman olonen ja rimpelisti rakennettu sammutinsähköjohon pätkä, josta vetelemällä sen tiisselimoottorin sai sammumaan. Ja se johonpää sijaitti lisäks moottoritilasa konneen sisäkuorijen sisäpuolela luukun takana, eli jos kone pitäs äkkitilanteesa sammuttaa, nin siinon tievosa ylimääräsijä aukomisija ja konheen toiselle puolen juoksemisija.

Vaihon johon sopevammittaseen sukkapuikkoon. En nyysinny sitä Mummelivvarastosta, vaan hän sen anto Ukale kuulema ihajjoutavana parittomana. Soli jus sopivammittanen, nimpä porasin motorin pellistä viijemmillin reijän läpitte siltä kohtaa, että puikola ylttyy koneen päälä olevaan vipstaakiin nin, että puikola pysty korvaamaan sejjohonpätkävetonyörin. Puikompää kujjää sitte koneen kuoren ulukopuolele, nii ei tartte sittemmuuta kussiitä vejellä ulospäi, nin motori sammuu. Paitti ettei sitte tositilanteesa sammunukkaa, mutta se on taas eri juttu.

Asijantapane täsjutusa on se, että Ukala sattu olleen pakkasesa päälä semmonen kallis katmantuun talavitakki. Kallis kaupasta ostaisa, muttei se kirpparila Oulusa maksannu ku seittemäneeroo. Vaaleensininemustankirjava. Hihat vaaleensiniset. Ja remontijjäläkiin net hihansuut oli tieten mustat, kuppiti saaha se puikompää laitettuva kiinne siihen sammutivvippuun. Ja ahas paikka, isot käjet, ja vipu nin kaukana, että kyynärpäitämyöten sai mennä sinne konehuoneeseen sisäle...¨


Mummeli ilahtu, kukkerroin sile, että nysse halakomakone lähtee talavilaavula käyntii. Mutteise nimpaljo ilahtunnu, kuse näki parraan talavitakin hihansuut, jokkoli iharrasvasa. Mutteise haukkumaankaa alakannu, sano vaan, että onneks on sitä sappisaippuvata, vie se takki pyykkikonheen luokke. Ja ei muuta. Ja mää vein.

Nysse takki on puhas kuppulumune. Eikä Mummeli ole mikkään sappisaippuvakauppijas, mutta aattelillaittaa tänne tievoksi tämmösenki aineen olemassaolon, jos joku ei entuuvestaan tiijä. Mummeli oli ostannu sen Litlin kaupasta, eikä se sanonnu muuala nähneesäkkään sappisaippuvata nestemuovosa, ninko tämä on. Tuommoset konerasvat josse kerta pessee puhtaaks, nin miksei muutaki vaikeeta likkaa, mitä vaatteeseen saattaa tarttuva...

Pullonkylesä lukkee, että se aine sisältää nauvansappee. Kovvaa kammaa, enkä tiijä, kuka on keksinny saippuvana alakaammyymään. Tuoson kuva.


Niise kone ei sitte suostunnu sammuun siitä puikosta. Meinas alakaa konstit loppuun, kujjustiisa olin tankannu kakskytälitraa talavipolttoöljyvä tankkiinnin, ettei Naruskampakkasisa hyyvy. Ja tiisselikoneha ei sammu, vaikkottas virtoja poijes vaikka akunkappelija irrottelemala. Onneks kehtasin soittaa konneemmyjäle, joka neuvo kokkeileen konneen tukehuttamista, kuhan ensin löysää käsikaasusta kierrokset minimiisä ja laittaa sittevvaikka halon sinne halakasupuolele. Nouvatin ohjetta, muttei tarvinnu muuta tehhäkku löysätä käsikaasuvvipu tyhyjäkäynnin suunnile perileasti, nin kone sammu. Heleppooku heinänteko sanos joku.

Täytyy oottaa rauhasa lauhoja kelijä ja jatkaa konehommija sitte. Niija saattaa täsä tulla joku toipilaspäiväki, kuhhuomena pitäs mennä sinne lasareettii ja antaa lekurijen käyvä vilikasemasa tähystymillää, saako net Ukan sapet ja mahanesteet pysymäämpoisa ruokatorvesta. Ja kehtaa sinne kaupunkiinnyt lähteekki, ku on taas puhas katmantuutakki päälä. Vaaleensinine.

Tukikohasta talakkarija ja Rihlarruokkijaa parikskolomekspäivää hommailemissiin tähä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti