keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Paskahomma, mutta tulipahan tehtyä...

Kaksi kertaa vuodessa keväin syksyin tyhjenevät viemärijärjestelmän sakokaivot niin Tukikohassa kuin Kallelassakin. Eikäpä siihen Ukan tarvitse osallistua kuin visaa vinguttamalla, kun paikallinen yrittäjä homman virallisesti hoitelee. On hoidellut jo parikymmentä vuotta vuosittain.




Naruskan alue ei koskaan tule saamaan kunnallista viemäriverkostoa, eli kuulumme siihen kansanosaan, jolle vallanpitäjämme ovat ostattaneet kalliita muovisäiliöitä niillä pöljillä säädöksillä, joilla herkimmät peloteltiin investoimaan uusiin ekolaattoreihin sun muihin vastaaviin, vaikka vanhat järjestelmät olisivat toimineet ilman kalliita vaihtotoimenpiteitä.

Ukan kiinteistölle Tukikohassa ei ole muutoksia tehty rapiaan viiteentoista vuoteen, jolloin tontille rakennettiin uusi imeytyskenttä. Saostuskaivot, betoniset sellaiset, on uusittu taloon vuoden 1981 isossa peruskorjauksessa, jolloin Tukikohtaan sen koulukäytössä ollessa rakenneltiin vesivessat. Kaivot pelaavat, kuten suunniteltukin on, eli kiinteät aineet löytyvät kaivoista ensimmäsestä. Lopuista neljästä löytyy vain vettä. Ja vesi haihtuu maailman tuuliin aiheuttelematta mitään haittoja kenellekään.

Tyhjennykset maksavat muutaman sata €uroa vuodessa, mutta kaikki maailmassa jotain maksaa. Meille ei puhdas vesi tällä hetkellä niin kovin paljoa maksa, kun sitä saa Naruskan vesiosouuskunnalta €uron kuutiohinnalla ostaa. Jätevesien tyhjennys on näistä kahdesta hiukan kalliimpaa, mutta eipä siinä syrjäkylän kiinteistönomistajan tarvitse kuin päältä katsella, kun paikallinen yrittäjä leipätyönään hommansa hoitaa. Ja aikaa kuluu esimerkiksi Tukikohan kaivoilla kymmenen minuuttia.

Kun Sipilä tai joku muu insinööri kävelee tälle kartanolle pakkopaperit kourassa vaihdattamaan toimivat järjestelmät uusiin, niin siinä vaiheessa alkaa Ukan vasara heilumaan ikkunoiden umpeen laudoittamisen merkeissä. Näin on näreet.

Tukikohasta betonikaivoon edelleen luottamisiin tähän.


1 kommentti:

  1. Mistä niin päätellään, etteikö voisi olla jopa Kunnallistekniikka Naruskan Alueella sanotaanko vuoden 20100 alusta lukien, jos siihen panostetaan ja jospa antaisit Sipilälle hieman hyvää ruokaa, hänen tullessaan Pakkopapereineen, niin heltyisiköhän hän hieman, vai vetoaisikohan Pakkopapereihin ja -Lakiin? Olin melkein unohtanut ne Säädökset, jotka tähän liittyvät ja joilla pelotellaan. Mutta raportoihan myös siitä Soneran vaihdosta DNA:han ja -ehkä takaisin Soneraan, jos se kuitenkin on parempi vaihtoehto.

    VastaaPoista