sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Sääskentorjuntaa sisällä ja ulkona.

Viime päivien sateet ovat olleet ilmeisen suosiolliset sääskikannan kehittymiselle lintujen ravinnoksi. Ja siinä sivussa ihmisten kiusaksi.

Taitaa olla aikaa kulahtanut kolmisenkymmentä vuotta siitä, kun ostimme ensimmäisen sähköisen sääskentappokoneen Portugalin reissulla sikäläisestä tavaratalosta. Hyvät kokemukset tämmöisestä laitteesta ovat siis kohta riittävät.

Satuttiin eilen Rovaniemellä markkinoilla käydessä kuormalavan ääreen Hovimäki -nimisessä kaupassa. Siellä myytiin Raidin meillä toimivaksi havaittua konetta olevan kohtuullisen hyvässä tarjouksessa, kun viisi kipaletta sai ostaa kympillä. Ostettiin saman tien parillakympillä, kun on noita huoneita normitaloa enempi. Ja Kallelaankin voidaan välillä uusia toimittaa.


Pienellä nettiselauksella jäi Hovimäen hinta ainakin toistaiseksi halvimmaksi. Lähimmäksi pääsi HongKong kolmen €uron hinnallaan. Muuallapa saa samasta laitteesta pulittaa hamaan lähelle kymppiin kipaleelta, eli kauppa se on, joka kannattaa...

Raskaana olevien neitojen ei ole käyttöohjeen mukaan syytä näiden laitteiden käynnissä ollessa oleskella samoissa tiloissa. Pikkulapsia ei myöskään suositella samaan tilaan. Ja akvaarion omistajien on syytä laittaa tiukat kannet lasilaatikoihinsa. Myrkky on myrkkyä.

Tätä vauhtia kun sateet jatkuvat ja kelit lämpenevät, niin saattaa jossain päin olla perinteinen sääskikesä. Jo nyt on oireita, kun vasanleikko kuulemma on aikaisessa, kun räkkä jo kerää poroja yhteen.

Tukikohasta yöt rauhallisesti nukkumisiin tähän.

1 kommentti:

  1. Otan osaa, sillä on niitä täälläkin Rovaniemellä, vaikka ollaankin vain 5 kilometriä Keskustasta, mutta kun on järvi vieressä ja -paljon metsikköä, niin johan riemastuvat ja osoittaa sen sitten agressiivisela maistelemisella, eli on jo isoja paukamia siellä, sun täällä, mutta muistakaahan, että Lapin sääsket, ovat ammattilaisia verrattuna Etelä-Suomen vastaaviin, sillä purevat täydellä sydämmellä ja ehkä puremalla ottavat selvää, millainen persoona, on purtavan kuoren sisällä?

    VastaaPoista