maanantai 6. kesäkuuta 2016

Vekkukoira tilattiin kotiin.

Vapusta lähtien on puukkomestari Vasara ollut enempi ja vielä enempi pelistä pois selkävaivansa vuoksi. Tunnelin päästä on kuitenkin viimeisimmän kuluneen viikon aikana alkanut loistaa muutakin valoa kuin keskiyön aurinkoa.

Parina päivänä tämä päivä mukaan lukien Varpuseljän puukontekijä on päässyt kotitalonsa ulkoportaat hiipimällä alas, jolloin on ollut mahdollista taiteilla itsensä Ukan Lexuksen repsikanpenkille. Pankki- ja kauppareissut ovat kahdesti onnistuneet potilaalta itseltään. Hyvä niin.

Vekkukoirasta on omistajansa kanssa nyt sovittu, että Ukka toimittaa sen Varpuseljän piston päähän näillä näkymin puolenviikon maissa kuluvaa viikkoa. Rihla menettää näillä näkymin siis kaverinsa pihan toiselta puolelta. Tuplavahdit eivät Tukikohdassa ole aiheuttaneet mitään ylimääräisiä häiriöitä.

Huomenissa Ukka taitaa hiukan trimmata Vekkua. Pohjavillaa saattaa tarttua harjaan paljonlaisesti, koska ulkona talvet viettävä koira riisuu enimpiä talviturkkejaan kesäaikana. Viime päivät ovat kuitenkin olleet sen verran koleita, että koppi on houkutellut kumpaakin talonvahtia ulkoilmaa enemmän.

Trimmaaminen on vastapalvelus Vasaralle siitä, että parina viime päivänä piston päässä on alkanut syntyä uutta puukkoa kuulemma Ukalle. Semmoista mettonpääpukkoa kuusikulmaisella jatobakahvalla, jollaisen Ukka tilasi tammikuulla. Se on kuulemma tuppea vailla, vaikkei sitä vielä näytillä käytettykään...

Tukikohasta koiranruokaa pikkuhiljaa puolittelemisiin tähän.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti