Lattarauta palaa taas.

Ei pala, vaan palaa. Kohta on samallaine ryysis lattarautasista tämän pitäjän paanoilla, ku aikanas kolokytäkolome vuotta sitte, kummyö laskeuvuttii muutokuormijen kans tänne raukalle itärajalle.

Sitte net lopahti. Lattarauvat. Syytä en tiijä, mutta sammaan aikaan lyheni muutamat marssijonot valapurina.

Tännään taas sytty toiveijen tynnöri tai kipuna, ku Ukka julukasee tuliterän Lattarauta pirssin, jonka perrään meinottelin äsken ajjaa tuola tankkausreissulla ulukomailla. Itäsellä maalla.

Piti hieroo kahteen keertaan silimijä tankilla. Meinas iha unehtuva, että pensaa saa ostaa täälä alle kaheksallakymmenellä sentillä litra, ku ruplat sukeltaa.

Lattarauta se o. Suomipoijjan markkinoile kunnet saa niitä omijen markkinoijesa täyttymisejjäläkeen, nin Ukka ainaki osallistuu Lattarauvan markkinanimikilipailuun Suomesa. Paljastukset teen heti, että ehotan tälle peltiselle kaunottarelle osuvan ja mieliinki painuvan nimiehotuksen: Lata KrimPutin. Sillon markkinalla arvua jo nytten, ku täällä ei muuta hojetakkaan ku rimistä ja puuttinista. Lata Rimputin. Rokkipojille Rämpytin ja poikamiehile vaikka Pimputin. Mutta Lattarauta, se on se sana. Kohta kaikkilla huulilla, tietää Ukka.

Siinon takasivuakkuna niinko Ukan Leksuksessa, mutta hämmäyksevvuoks käännetty ylösalasi. Siten tiijä, monellako rattaalla vettää, mutta motori on tehty eihvelitornijjuurella. Sissään soppii kuulemma seittemä vaikka seinähulluva, penkkijä piisaa.

Tosipuhheessa en tiijä, vaikkois jo myytävänä Suomessaki, ku Sallasa ei oo vielä autokauppoja. Ite näjin kuiten ekkaa kertaa.

Tukikohasta autovvaihtoo eivielä suunnittelemisii tähä.