Ulukona on harossi laitella ruokaa nytten, kun pystyy käytteleen valurautamuurikkaa. Elävät tulennokset kun on kielletyt tällä kuivalla helteellä, nin pitkiä kiitoksia tulee taas monta vuotta siten tehystä investoinnista, kun Ukka ostatteli sähkötoimisen muurikan. Se on viimosia vehkeitä, jonka vouti leimaa tällä kartanolla. Toiseks viimenen on sähkösavupönttö.
Siinei kauaa nokka tuhise, kun tärhäyttää eväät avolevylle ulos. Nyt paistettiin kemijärveläisen kauppapaikan tiskistä ostettua kirjolohta, kun ei ole liesuamisten keskeltä itte kalalle joutanu. Saa ostaa soppelin määrän kalua. Joesta saattais tulla kertasyöntiin liika iso, joten ei uskallettu sinne mennä. Tosipuheessa ei ollu tälle päivällisevväälle kalastajaa paikalla.
Lohenkappaleijen kanssa paistettiin homehtuneella juustolla täytettyjä tomaatteja ja ananasviipaleita. Fisunpalat sai soijakastikkeesta suolasa. Mausteeks hiukka tilliä ja piipillinen mustapippuria.
Köökin sähköhellalla keitettiin tämän suven ekat uuvet potut. Ruåttalaisia. Tiijä häntä, vaikka tulevan kotimaan pottuja, nin ompahan totuteltu jo niihinki.
Purkillinen kun syömämiehille lyötiin pöytään ahtisillijä ja palanpainikkeeks vielä oikiaa voita, nin jopa oli makia annos.
Loimukin, neljävee, veteli kaikkia sorttimenttejä niinko aikapojat. Loimun kesäloman eka päivä alako hälle mielusalla evväällä.
Tukikohasta seuraavaa evästä kehittelemisiin tähän.
Kyllä noilla eväillä kesä alkaa. Tuoksu tulee tänne asti nammmmmmm
VastaaPoista