Sittempä ei seuraavina päivinä kanahaukasta ennää kuuulunu, eikä näkynny mittään. Tänä aamuna ajelin aamuvoimistelusessijona parit kärrylliset halakoo tuone kellariin. Sieläpä halakokatoksesa tyhyjenevän ja täyven halakopinovvälisä kiinnitty huomijo siipisulukiin. Sinnehhän se kanahaukka oli voipunu ja vaipunu ja menehtyny ruokakuppiisa koskemata.
Muutama lintumies jo arvelit, että käytös viittailee semmoseen, että haukka ei saata hengisä selevitä. Eikä selevinny.
Tukikohasta tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti