maanantai 25. joulukuuta 2017

Joulurauhaa.

Naruskan Tukikohta toivottaa lukijoilleen ja asiakkailleen ja kaikelle kansalle tasapuolisesti Rauhallista Joulua.

Perhejoulu täällä Rovaniemen Tapionkylässä on toistaiseksi sujunut perinteisissä merkeissä yhdessä olemisen, hyvän ruuan ja joulun ilojen merkeissä.



Tapionkylän tukikohasta samoilla linjoilla jatkamisiin tähän.

1 kommentti:

  1. Samoin kaikille tasapuolisesti täältä Kiilopäältä www.kiilopaa.fi jossa oli eilen kahden eri Kattauksen verran Jouluillallista, jossa lämpimänä lihavaihtoehtona poronkäristystä ja näin, oli kinkku kylmien joukossa, Joulupukki kävi kahdesti, puhuen niin suomea, kuin englantiakin, ajatellen ulkomaalaisia Vieraita, jakelipa etukäteen Vanhempien Henkilökunnan hoteisiin antamat paketit Lapsille jne ja oli saatavilla saunomista kolmessa, erilaisessa saunassa, joista luonnollisesti paras Kiilopään peräti maailmankuulu savusauna Kiilo-Puron tuntumassa. Pian, pitäisi lähteä Talon Oppaan kanssa pienelle, privaatille Hiihtoretkelle ja huomenna takaisin kotiin Rovaniemelle. Varmasti, on petäjäkin hyvä joulupuu, vaikka täällä, on ihan aito kuusi ja toivottavasti, Artollakin pelaa se Joulu siellä omalla puolellaan hyvin, entä onko siinä talossa sinäänsä myös saunaosasto, vaikka käykin Tukikohdan saunassa noin pääsääntöisesti. Jollei ole ja jos olisin Miljonääri, sellainen, rakentuisi sinne pikavauhdilla, eli seutrustelutilatyyppinen saunatupa varaavine takkoineen, kiukaana IKI-Kiuas, kaijuttimet pesutiloihin ja telkkarinruutu vaikka saunaan, hyvä ilmastointi, saunatupaan miksi ei kuntosalilaitteita, tai vain kuntopyörä, keittiönurkkaus jne, mutta jos on, niin hyvä on ja jatketaan eteenpäin!

    VastaaPoista