tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kellot etteenpäin ja aamut taakkeppäin.

Tunti eioo aikaa ja piika ei oo ihiminen. Vai miten se yks vanaha sanallasku menikää.

Ukan sissäinen kello ei kovinkauvaa tunninkansa vatuloi, kunon tottunnu aamula herhäämään verenpainelääkkeitä nappaamaan aamukuuvelta. Nykkunhalus tävviikon Haakahelijat aamijaisele puolseittemän ennemmettään lähtövä, nimpiti laittaa kello varoiks soittaan puolkuus.

Ei kuiten kello kerinny herättään, kussissäinen kello herätti jonkumminnuutin yli viis. Valosuuteen ei nyt kesälä maaliskuusa vielä voi herräillä, kun aurinko vasta tekkee nousuvaan viijenkantturoisa. Talaviajasa oli jo valomsampata.

Enoo laittannu nimmeeni kellonkääntöatressiin, jokon kuulema tekkeillä. Ovvaan semmonen perstuntuma, että kaikki huutaa kesäaijjan olevan turhaa silleppäivää, kukkelloja käännellään, mutta seuraavankerran asiajsta ulistaammuutama tunti syssyllä sitte, kukkelloja taas käännellään taakkeppäin.

Toisaalta, hyväksyyhännet nyt kurkunki semmuotosena, kuse sattuu kasomaan.

Aamula varttijayli viis näytti Kallelarrannasa ittäämpäin kuvasa tuommoselta. Sieltä se nousee...


Tukikohasta lissää valuva oottelemmissiin tähä...

1 kommentti:

  1. Tällaisen tk-eläkeläisen arkea tahi juhlaa ei juuri tunti sinne tänne heilauta, joillakin se sisäinen on herkempi, saattavat kipuilla muutaman päivän tuon asian kanssa ennenkuin taasa asettuu, turhaa siirtelyä kuitenkin. Hyvä tuo sanonta, hörähdin...

    VastaaPoista