lauantai 31. joulukuuta 2016

Tukikohasta kuuluu jos kuuluu...

Pienikin voi olla kaunista, kuten Naruskan kylä ja meidän pikku yrityksemme, Tukikohta. Joku tuntee sen Naruskan Retkeilymajanakin. Ja jotkut tietävät ja ovat tutustuneet pieneen mökkiimme, Kallelaan. Muuta meillä ei ollut tänä vuonna 2016 tarjota. Tarjontaa ei myöskään aiota tulevana vuonna 2017 laajentaa, vaikka Suomen väitetäänkin asettuvan taas kasvu-urille.

Mummeli kuvasi lyhyen videopätkän Tukikohan pihapiiristä. Täällä eivät raketit pauku, eikä möykkää kuulu. Me olemme metsässä. Ja ikkunatkin ovat aina mettään päin, kuten syrjäseudulla ruukataan sanoa.

Tukikohta toivottaa kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2017!



Tarkasti jos videota kuuntelee, niin saattaa sieltä kuulua lumen natinan lisäksi Naruskajoen lumeen vaimentuvaa kohinaakin. Jos ei kuulu, niin ei kuitenkaan kannata korvalääkärin aikaa tilata.

Tukikohasta ei paukuttelemisiin tähän. Ei edes henkseleitä.

5 kommenttia:

  1. En varmasti ole ainoa, joka täällä paukkeen keskellä kaipaisi hiljaisuutta. Kahtena edellisenä uudenvuodeniltana olemme olleet syrjäisellä laavulla Kuusamossa. Sinne pauke ei ole kuulunut. Nyt ei ollut tilaisuutta olla siellä, vaan kuuntelemme "sotaa" täällä Kuopiossa.

    Hyvää alkavaa vuotta sinne Naruskalle.

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta Tukikohtaan ja kaikille lukijoille. Täällä Hämeessä paukkuu ja maa on täysin musta.

    VastaaPoista
  3. Täällä, noin 5 KM Rovaniemen Keskustasta, paukkuu hieman, miutta ei kovin pahasti, vaikka kävelylenkiltä löysin neliskulmaisen, lähes ehjän muoviastian, jota joku, on palaneen kärystä päätellen, käyttänyt jonkunlaisena apuna jonkun pommin räjäyttämisessä, mutta jättänyt tielle, joten otin sen mukaan ja laitoin Taloyhtiömme roskikseen. Hyvää Uuttavuotta 2017 kaikille Lukijoille ja -Tukikohdalle!

    VastaaPoista
  4. Täällä lähipihoilta ammuttu kovaa ja vähän vielä kovempaa. Pihakissakin tuli korvat luimuten sisään. Toinen karkasi samalla avauksella ulos, ei sen koommin näkynyt. Qashqain katolla rakettijämiä ja pihat todennäköisesti kuin tulitaistelun jäljiltä, kun aamu ne paljastaa. Meillä oli tupa täynnä lapsia ja aikuisia, leivottiin ja herkuteltiin parinkymmenen ihmisen voimin. Tienoot nyt hiljenneet ja Evinsalot käymässä unten maille. Onnellista uutta vuotta rakkaat iskä ja äiti <3

    VastaaPoista
  5. Eitäsämuutaku Oikein Hyvää ja Rauhallista vuotta 2017 sinne mukavaan hiljaisuuteen
    ja pimeyteen.

    Toivottelevat Pirjo ja Vesa Lempäälästä

    VastaaPoista