tiistai 4. joulukuuta 2018

Halakolämmittäjän heleppo marraskuu.

Ukan sääaseman marraskuu oli kymmenevvuojen mittaushistorijasa lämpösin. Sehännäkkyy tieten puupinoila, kukkoivuva säästyy.

On siinä hankalakkippuolesa. Vetolunkat kujjoutuu piteleen pienellä vevolla, ettei ala liemet kiehuun, nin karstottellee Ukan isova kattilata.

Tuosson luveteltuna kymmenevvuojen keskilämpötilat eestä taakse:

2018   -1,4
2017   -5,5
2016   -7,1
2015   -3,5
2014   -6,2
2013   -5,7
2012   -4,5
2011   -2,4
2010   -9,3
2009   -2,7

Oli välisä se yks parinkympin pakkasvuorokaus, jonka ansiosta ei päästy ainakkaan lussale.

Nyt tuntussiltä, että alako kerräämään kolomansija lumija tällesyksyle. Lappi taitaa saaha sitänyt, mitä enkelsmannit ja muut turismot täältä tullee sarttereillasa ettimmään. Lunta.

Tukikohasta Linko-Jarkollaariin satamista pällyilemissiin tähä.

3 kommenttia:

  1. Laitappa mittaustulosten viereen vaikkapa lumenmäärät kyseisen kuun lopulla ja sitten maksimilumensyvyys talvella. Lähinnä mietin että pystyykö lämpimästä marraskuussa ennustamaan tulevan talven lämpötiloja tahikka lumimääriä? Vuosi sitten tähän aikaan jo Savossakin hiihdettiin ihan täysiä, nyt on sen verran vitiä että just ja just nurmikolla ruohonvarret peittää...

    VastaaPoista
  2. Hiukka työläs ehkä tehdä esittämääs taulukkova, kun tuonne Wunderin kerruujärjestelmään ei lumimäärijä tule. EWN:n taltioinneista ne saisin, mutta en noin pitkältä ajalta.

    Vuorelan Ilamri, edesmennyt leirintäalueen isäntä, opetti etelän kulukukoiralle semmosen perussäännön, että vuojenvaihteessa on kasassa puolet koko talaven lumista. Sillon kun mittaat, nin ainakin lopputalaven lumimäärän tiijät.

    On tässä lyhvessä miesmuistissa syksyjä, jollon lumet ennempysyviä on käynny maasa moniaita kertoja. Kerran kävi entusen elämän aikana jopa järvet pilikkijääsä ja sitten suli vielä poies ennenko jäätyivät talavelle uuvestaan. Se oli varsinaista huopaamista ja soutamista, ihan oikeesti.

    Ukka Matinpoika

    VastaaPoista
  3. Samanlainen talvi oli Savossa reilut kymmenen vuotta takaperin. Verkkoukot vei talviverkot ja useamman viikon kerkesivät niitä kokemaan kun tuli niin lämmin tuuli että sulatti lumet ja hävitti jää olemattomiin. Monet verkot meni hukkaan kun eivät uskaltaneet niitä lähteä enää pelastamaan ja kun verkkoavanto kasvoi verkkokeppiä isommaksi niin sinne meni verkko jos toinenkin.

    Minulle on taas vanha kanssa aina opettanut että tammikuun lopussa on tulluna vasta kolmannes vuoden lumesta eli sillon ko mittaa ja kertoo luvun kolomella niin kauhean kauas heitä. Ei oo pitkän aikaa taaksepäin kun tammikuu varsin oli pakkaskuukausi jolloin ei lunta hirveästi saatu ja väittämä onniin osannut pitää paikkansa. Pittää katella tilastoja menneiltä vuosilta ja kattoa keksisikö uuden väittämän :)

    Jokatapauksessa viikonlopulle lupailee tännekin oikein lumimyräkkää ja vitiä tulee. Eilen oli jo Rautavaaralla niin paljon että henkilöautolla on hiinä ja hiinä että mettäteillä eteenpäin pääsee (linnuntietä Iisalmesta 60km -> ja Iisalmessa maat melkein paljaana...)

    VastaaPoista