lauantai 22. joulukuuta 2018

Soli pimijävuojenaika sittessiinä.

Sitäkuhherrää aamuvarhaisela siihe, että silimiin paistaa, nin tullee unelläpi sekavija ajatuksija, että mistänet minuva nyt kuulustellee. Ei vainkaan. Hallitusti heräsin normiviijeltä iliman kelloja ja kilikuttimija. Ja aatokset selekeenä.

Alloin siinä katteleen, että pilivet liikkuu vilikkaasti pohojosta kohen. Ja sitterrepes koko taivas. Mummu veteli pitkijä konahuksija vierelä, eikä tienny mittään, kuvvalokuvvaajalinssi pyyhkäsi seittemäntoista asteempakkaseen Tukikohan pihapiiriin.

Suorituksen arvova ittelle lissää se, että kuvaaminen tapahtu lahtisentossuisa, nissä kummipohojasisa. Ja jalasa pelekät merinovillapitkätkalsarit. Vaalijan viikinkivanahuksen yläroppa tieten paljaana. Ja kännykkä matkasa. Josolis sattunnu joku oikeen kamerariikki kohale, nin olis saattannu saaha vuojen kuvan erikoisemmasta luontokuvvaajasta...




Eipä siinä paljoo sonipuhelimen hienoja valokuvvaussätöjä pystöny hyövyntään. Oli hieno kuiten kuunela Naruskajojen könkäänkohinata. Ja pihavalolloisteesa pihasa näky tuoreesa sentillumesa jänöjussin jälet.

Tästäpä sitä lähetään kevättäkohen. Meilä se alakaa lämpösisä merkkilöisä. Ei ulukolämpötilan, kunon kohta kakskytä pakkasta. Mutta met alamakin palopiällikön ja nuohoojan kanssa kolomistaan kokkeileen, miltä hallittu nokipalo näyttää ja tuntuu, kuhan kello yheksän koittaa.

Tukikohasta sieltätäältä valokuvvailemissiin tähä. Talavipäivänseisausta ja täyskuuuta ja muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti