Toissaehtoolla tämä jo tapahtu, muttemmuistannu vielä kertova. Kävivviemäsä ehtookuuvempaikkeisa evästä tuolle meijän Rihlakoiruuvelle. Oli tyven pimijä, ninko niinäaikoina ehtoola joulukuusa ruukaa olla.
Olin pallailemasa takaoven kautti torppaan, kun alloin kuunteleen, että kuulenko ihan oikeen. Kuulu selekee puputus perämettästä puuttinimmaan suunnasta. Hilippasin huopatöppösillä, semmosilla Lahtisevvarrettomila sisätöpsyilä autotallilenkile, joka kiertää tallija ympäri.
Sielä takapihala se kuulu ihahhyvin. Helemipöllö oli kaverija vailla. Yhen kerran muistan takavuosilta samallaisen äänen, joka sillon tapahtu tammikuusa alakupäivinä. Soli se talavi, kun appiukko oli menehtynny likelä vuojenvaihetta. Sillon tuumasin helemipöllön huhhuilun kuullessain emännälle, että isäs kävi sanomasa hyvästit...
Nyteiole tietoo, kävikö joku jottain viestijä tuomasa. Mutta aikasesa se helemipöllö näiläkorkeuksila huhhuilusa kanssa iliman muuta on. Normiajankohta hilippoo helemikuun loppuva ja siitä kevättä etiäppäin.
Ilimastommuutos ja lauha talavi sotkee luonnonki liikut. Yks hyvä asija helemipöllön elämäle on tievosa. Ei nimittäin ole parriin vuoteen Tukikohan pihapiirisä ollu myyräjjälejjättäjätä, mutta jopa eilisäaamuna vilisteli myyrä takapihan pensajerryjevvälisä. Aattelin, että tuohan on helemipöllön evästä.
Tukikohasta ommaa kuulova ihankohtuullisena pitelemissiin tähä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti